Sihvosen suora 5.3, Tarvainen-Sihvonen

Esittäessäni Sihvosen Suorassa (5.2.2009) sinulle Petteri kysymyksen, koskien Urheilulukioidemme valintakriteereitä, ja väittämän jääkiekkoliiton kyvyttömyydestä löytää lahjakkuudet, vastasit mm. seuraavalla tavalla: 1. Emme me menetä tällä hetkellä yhtään pelaajaa sen tähden, että nämä muka kehittyisivät "sitten joskus myöhemmin". 2. Kyllä lahjakkuuden näkee ammattisilmällä 10-vuotiaasta.

Vastaistko nyt hieman tarkemmin ko. väittämiin. Kohtaan yksi otettakoon esimerkeiksi vaikka hieman myöhemmin kehittyneistä ja "vauhtia" murrosiässä muualta hakeneista Valtteri Filppula ja Ville Leino, jotka molemmat ovat tuoneet esille sen, kuika heillä oli suuria vaikeuksia juuri tuossa vaiheessa kun koutsit suosivat vain fysiikkaa ja itsellä tuo murrosikä ei vielä ollut puhjennut. Kohtaan kaksi olisi todella mielenkiinoista myöskin kuulla miten määrittelet lahjakkuus sanan 10-vuotiaassa tenavassa, eli mikä hänet erottaa muista?
Juha

Sihvonen:
Niin, aina poikkeukset vahvistavat säännön. Mutta minä puhun säännöstä, en poikkeuksesta.

Mutta teen nyt poikkeuksen, ja kommentoin Leinoa.

Leino pääsi pelikirjajääkiekon pariin ensimmäistä kertaa elämässään vasta HPK:ssa. Sen kautta hän puhkesi kukkaan. Eli Leinon ongelmatiikka on erityistapaus. Se ei liitty "lahjakkuuksien löytämiseen".

Ja: Lahjakkuuksien löytämisellä ei ole mitään rakenteellista tekoa huippu-urheilun kanssa! Lahjakkuuksia ei tarvitse löytää, he tulevat läpi muutenkin. Oleellista on tarjota harjoitteluun laatua ja määrää jo 7-vuotiaasta lähtien. Kun se tulee kuntoon, ei meillä ole mitään huolta siitä, että joku "lahjakkuus" sitten jäisikin huomaamatta.

Sellainen 10-vuotias jääkiekkoilija on lahjakas, joka on siihen ikään mennessä saanut riittävästi toistoja taitoasioissa ja ennen muuta lahjakkuutta on se, että tyyppi haluaa tehdä jääkiekkoa silmät kiiluen ja hakee väylää "ylimääräiselle" harjoittelulle. Ja jos luet tarkasti minua, niin tässäkään ei ole kyse siitä, että onko yksilö perinteisessä mielessä "lahjakas", vaan siitä, että tuottaako ja ruokkiiko järjestelmä riittävästi "lahjakkuutta" eli olosuhteita.

Sitä alleviivaan, ettei lahjakkuuksien tunnistaminen ole kovinkaan iso juttu järjestelmän kannalta. Se on sivuseikka. Harjoittelun määrän ja laadun tuottaminen on järjestelmän isoin haaste.