Muutama mielenkiintoinen tulevaisuuden nimi

Teemu Wilenius. Sanomalehti Kalevan urheilu- ja verkkotoimittaja. Vastaa pitkälti myös KiekkoKalevan sisällöllisestä puolesta. Nuoresta iästään (26v.) huolimatta luulee tietävänsä yhtä sun toista urheilusta ja lätkästä. Mutta monestihan se on niin* että luulo ei ole tiedon väärti(herran oma kuvaus itsestään). Teemu kirjoitti 5.11.2008 pohjoisen tulevaisuuden lupauksista näin:

Seuraavat vahvat ikäkausiluokat tekevät tuloaan oululaisten edustusmiehistöön todennäköisesti kahden-kolmen vuoden päästä. 1991-1993-syntyneiden kärppäpelureiden joukosta löytyy monta sellaista nuorukaista, jotka kuuluvat ainakin vielä valtakunnan eliittiin omassa ikäluokassaan.

Nostan muutaman tulevaisuuden tukipilarin nyt esiin:

Hyökkääjä Mikael Granlund: Vasta 16-vuotias, mutta johtaa siitä huolimatta A-Kärppien peliä esimerkillisesti. Fiksu ja täysipäinen kaveri myös siviilissä. Kultakimpale, josta seuran kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni. Sentteri on tehnyt tänä syksynä A-nuorissa 15 ottelussa tehopisteet 8+15=23. Pienikokoisena (177cm ja 77 kg) tarvitsee vielä ripauksen kokoa pärjätäkseen SM-liigassa.

Hyökkääjä Joonas Donskoi: Granlundin ikätoveri, joka on alunperin lähtöisin Raahesta. Suoraviivainen maalintekijä, joka noussee parin vuoden päästä liigajoukkueeseen. Röyhkeä laituri, jolla riittää juonikkuutta yllin kyllin. 181-senttinen hyökkääjää pärjää myös kulmaväännöissä muutamaa vuotta vanhempien seassa A-nuorissa.

Hyökkääjä Aleksi Niemitalo: Kemissä vuonna 1993 syntynyt . Isä Markku Niemitalo on entinen maajoukkuejääpalloilija. Hyvä liike ja näkee peliä loistavasti.

Hyökkääjä Markus Granlund: Mikaelin vuotta nuorempi pikkuveli. Hyvin samantyylinen sentteri kuin isoveljensä. Taito kantaa pitkälle.

Puolustaja Risto Mattila: Vuonna 1991 syntynyt maajoukkuepuolustaja. Kiekollinen johtaja, jolla on hyvä laukaus ja pelikäsitys.

Puolustaja Jere Tihinen: Vuonna 1993 syntynyt maajoukkuepuolustaja. Todella hyvä liike, pelisilmä ja laukaus. Pienikokoisuus hidastaa menoa hitusen, mutta vielä on monta vuotta aikaa kerätä senttejä ja kiloja.

Maalivahti Tuomas Saarela: 1993 syntynyt Jäälin poika. Nopearefleksinen pieni maalivahti.

"etelän miehenä" en lähde huitomaan kyseistä listaa puoleen jos toiseen. Mukavaa kyllä on se, että pohjoisessa myös verkkojulkaisut ovat kiinnostuneita nuorista tulevaisuuden pelaajista ja kirjoittelevat myös heistä, upeaa.

Viikonlopun leijonien kootut selitykset

Päävalmentaja Jalonen: "mailahäirintä on karsittava"
"ero SM-liigan tuomarilinjassa on äärettömän suuri maajoukkueen ja Mestarien liigan peleihin ja jopa NHL:ään verrattuna." Neuvostoliiton entinen mj-valmentaja Boris Majorov kummasteli Jalosen puheita: "meillä oli Ruotsi-ottelussa SM-liigan päätuomarikaksikko ja he pistivät venäläiset 18 kertaa kaksi minuuttiselle ja antoivat neljä kymppiä".
Kyseessä on hyvin tyypillinen Jalosen ongelmanratkaisu teoreema: kun ei pärjätä, niin syitä pitää aina lähteä etsimään jostain muualta kuin peilistä tai pukukopista! Eiköhän tähän asiaan yksinkertaisin selitys ole se, että kun kaveri vaan yksinkertaisesti tulee paremmalla jalalla ja kädellä, niin ainoa keino pysäyttämiseksi on "vanha kunnon kahvakiekko". Jos kädet, jalat ja nuppi toimii, niin ei tarvitse itkeä pillittää, että kyllähän me mutta kun noi tuomarit.......!
16-vuotiaat pikkuleijonat hävisivät peräkkäisinä päivinä (voitettuaan ensin Tsekit 5-3) sekä Venäjälle 7-2, että Ruotsille 8-2. Jääkiekkoliiton sivuilta napattu kommentti kuvastaa hyvin myöskin tätä edellä kuvattua aikuisten peliä: Suomen ja Venäjän ottelu osoitti selkeästi, että venäläiset ovat taidoiltaan ja fyysisyydeltään suomalaisia selkeästi edellä. Laukaukset lähtevät napakasti, syötöt napsahtavat pelaajakaverin lapaan ja 1-1 vastaan tilanteissa kädet käyvät. Suomi ei hävinnyt maalipaikoissa Venäjälle, mutta laadussa oltiin jäljessä. Tähän asti siis kaikki hyvin, kerrotaan suoraan mistä kenkä puristaa; ollaan taidoissa jäljessä kaveria. Sitten nukutaan yö ja vastaan tulee Ruotsi. Turpaan tulee 8-2 ja selitykset muuttuvat tuttuun tyyliin: "Väsymys varmasti alkoi jo painaa nuorten miesten pelaamisessa, sillä ottelu oli jo kolmas kolmen päivän sisällä."Kovavauhtinen eilinen iltapeli Venäjää vastaan vaikutti pelaamiseen ja energiat loppuivat kolmannessa erässä. Hyökkäyspelitaitoa meiltä löytyy kyllä kärkimaitakin vastaan, mutta puolustamisessa ei onnistuttu. Omalla puolustusalueella tarvitaan lisää kiloja ja härskiyttä, summasi turnauksen antia päävalmentaja Juha Pajuoja. Viiltävää analyysiä pelistä ja missä oikein piilee vika: päävalmentajan mielestä siis hyökkäyspeli toimii (tosin onnistuttiin tekemään kahdessa viime pelissä vain 4 maalia kaverin 15 maalia vastaan!), ja kuin sokerina pohjalle puolustuspää tulee kuntoon, kunhan vain löydämme sinne puolustuspäähän vielä isompia ja painavampia poikia! Jumalauta siellähän on jo nyt saman kokoisia veijareita kun esim. Petteri Nummelin tai Kimmo Timonen. Kannattaisikohan välillä edes hieman miettiä mitä sammakoita suustaan päästää, tosin uskon herrojen jopa sitä miettineen, mutta minkäs teet kun lähtökohtaisesti analyysi ja käsitys nykykiekon pelaajaprofiilista on aivan metsässä. Näihin kuviin näihin tunnelmiin....blogi vaikenee.

PS.Viikonlopun jääkiekkosankarit tulevat 18-vuotiaiden maajoukkueen pelaajista. Uskomattomat tehot kolmessa pelissä tehneet Mikael Granlund (6+2), Toni Rajala (3+5) ja Teemu Pulkinen (0+7) eivät tarvitse taakseen selittelijöitä vaan tulostaulu käy tähän käyttötarkoitukseen varsin hyvin.

Yksi harjoitus päivässä ei riitä

Suomen vaatimaton menestys alle 18- ja 20-vuotiaiden MM-kisoissa on virittänyt värikkään julkisen keskustelun, jossa mielipiteet sinkoilevat sinne sun tänne.
Ydinkysymys on viisastenkiven löytäminen. Miten suomalainen juniorikiekkoilu saadaan nostetuksi takaisin kansainväliselle huipputasolle, missä se patsasteli vuosituhannen vaihteen molemmin puolin.
"Kukaan toivottavasti ei enää kuvittele, että yksi 50 minuutin organisoitu harjoittelu päivässä riittäisi tekemään junioreista huippuyksilöitä, enkä nyt puhu pelkästään jääkiekosta. Liikuntakulttuuri on vain valunut niin heikoksi, josta syy lankeaa niin valmentajille, vanhemmille kuin kouluillekin", vinkkaa jääkiekkoilun kosmopoliitti, voimistelunopettaja, valmentaja, entinen huippupelaaja ja lähes 40 vuotta jääkiekkoa ammatikseen harjoittanut Juhani Tamminen.
Tamminen korostaa teemaa "paluu luontoon". Hän itse ampui 1960-luvulla Turun Ruissalossa kesäisin 500 kiekkoa päivässä, 45 000 kiekkoa kesässä.
"Teemu Selänne, Jari Litmanen, Mikael Forssell, Reijo Ruotsalainen", Tamminen luettelee huippuyksilöitä, joiden taustalta löytyy pihapelejä, omia ylimääräisiä harjoitteluita ja palava halu pelata, nauttia ja kehittyä.
Wayne Gretzkyn ilmiömäiset taidot syntyivät ulkona satojen talvi-iltojen tuntien aikoina, jolloin hän hioi ja hioi omia kikkojaan ja taitojaan. Sama pätee nykyään Minnesotassa tuikkivaa Mikko Koivua ja tämän hetken lahjakkainta suomalaista junioripelaajaa, oulunsalolaista Mikael Granlundia.
"Pihalla opitaan taidot, ja seuran harjoituksiin mennään näyttämään, mitä on opittu. Eivät nykyiset akatemiat mikään pelastus ole", Tamminen näkee.
Gretzky on julkisuudessa sanonut, että jos hän olisi mieltänyt lapsuus- ja nuorisoajan ulkopelit harjoitteluksi, homma olisi jäänyt jo siihen.

Tie ylös ei saa olla liian helppo
Tammiselta ei heru tippakaan sympatiaa Jääkiekkoliiton lanseeraamaan Nuori Suomi -ohjelmaan, jossa kaikilla pitää olla mukavaa.
"Neljän kentän peluuttaminen on oikea antiteesi. Parhaiden pitää pelata, ja paljon. Näin syntyy yksilöitä, jotka ratkovat pelejä", hän painottaa.
Tamminen muistuttaa myös siitä, että juniorin tie porras portaalta ylöspäin ei saisi olla "liian helppo".
"Isä kuskaa harjoituksiin, kantaa vielä pelikassin, ja äiti tekee mehua. Joku voi kuvitella, että näin tulee pelaajia", Tamminen heittää.
Hänen mielestään jääkiekkoilun juniorikuvan kirkastamiseen olisi olemassa loppujen lopuksi varsin yksinkertainen keino.
"Keräisin Suomen kaikki kovimmat ammattilaiset viikonlopuksi Vierumäelle, ovet pantaisiin lukkoon ja ryhmätyöt pystyyn. Niillä linjauksilla suunta olisi täysin selvä", Tamminen kiteyttää.

Punainen lanka katosi
Kärppien valmennuspäällikkö ja Suomen jääkiekkoliiton valmennusvaliokunnan jäsen Tuomo Räty tunnustaa, että jääkiekkoilun juniorivalmennus kadotti muutama vuosi sitten punaisen langan.
"Nuori Suomi -ohjelman johtolause oli ´Kaikilla on oman tasoista toimintaa´. Se vain ajautui teemaan ´Kaikilla on samanlaista toimintaa", Räty taustoittaa.
"Tehtiin vähän kaikkea, muuta tekeminen huippu-urheilun eteen ei ollut optimaalista."
Jääkiekkoliitossa onkin tiedostettu, että lasten kilpailu-urheilu unohdettiin muutama vuosi sitten, mikä näkyy juniorimaajoukkueiden menestyksessä. "Hukattuja ikäluokkia" karkeasti arvioiden ovat 1987-1991, mikä heijastuu myös A-maajoukkueen toimintaan muutaman vuoden viiveellä.
"Nyt uusia linjauksia on jo tehty. Esimerkiksi Kärpissä 1993-ikäluokka on ensimmäinen moneen vuoteen, jossa juniorien edustusjoukkueen rinkiä pienennettiin ja harjoittelua nostettiin", kertoo Räty, joka toimii myös Oulu Seutu Urheiluakatemian jääkiekkovalmentajana.

Ruotsi edellä,Suomi perässä
Ruotsissa hätähuuto huippujuniorien perään kajahti jo vuosituhannen alussa, kun maajoukkueet rämpivät syvällä.
"Siellä harraste- ja kilpaurheilu pantiin selvästi erilleen, ja sieltä meidänkin on ammennettava oppia. Nyt tulokset ovat näkyvissä niin juniorien MM-kiekossa kuin NHL-varauksissakin."
Räty tietää, että niin Tshekissä kuin Venäjällä on aina vallinnut rankka ja armoton kilpaurheilujärjestelmä, jota pidetään näiden maiden "huippupelaajatehtaana". Onpa esimerkiksi Pietarissa luistelukoulu, jossa jo alle kymmenenvuotiaat vetävät ohjattuja harjoituksia viisi kertaa viikossa.
Lajin synnyinmaassa Kanadassa on omat keinonsa pysyä vuodesta toiseen kartalla.
"Kanadassa on seurakulttuuri on levällään - päinvastoin kuin Suomessa. Mutta kun siellä on valtavat massat, kova kilpailukulttuuri, tasokkaat sarjat ja paljon halleja, huippuja syntyy väkisin", Räty toteaa.

Kirjoitus Kaleva.Plus.Urheilu 14.1.2009

Mikä yhdistää Gretzkyä, Crosbya ja Granlundia?

Ainut pelaaja, joka on Granlundia ennen tullut valituksi 16-vuotiaana MM-kisakoneeseen, on niin ikään Kärppien kasvatti, kaksi Stanley Cupiakin mittavalla urallaan voittanut puolustaja Reijo Ruotsalainen. 1.4.1960 syntynyt Ruotsalainen oli kuukauden verran nuorempi kuin 26.2.1992 syntynyt Granlund, kun hänet valittiin vuoden 1977 kisoihin.

Ylipäätään 16-vuotiaana valituksi tuleminen on harvinaista. Esimerkiksi Kanadan historiassa vain viisi pelaajaa on saanut kyseisen kunnian. Lista on todella komeaa luettavaa, sillä siihen lukeutuu Sidney Crosby, Wayne Gretzky, Jay Bouwmeester, Jason Spezza ja Eric Lindros.

Nykyisistä NHL-pelaajista myös Slovakian Marian Gaborik oli aikanaan maansa miehistössä jo 16-vuotiaana.

YLE – Ilkka Palomäki

Granlund ei ota paineita pelaamisesta

- Tottakai on hienoa päästä näihin kisoihin ja näinkin nuorena. Lähdetään vaan sinne Kanadaa kohti menestymään. Siellä on varmaan hienot kisat tulossa ja paljon yleisöä. Odotan ihan mielenkiinnolla, Granlund toteaa.
- Itse en ole niin miettinyt sitä merkitystä. Kauden alussa ei ollut mitään hajua, että olisin nyt voinut olla täällä alle 20-vuotiaiden mukana. En ota mitään paineita. Se on ihan turhaa. Antaa scouttien seurata, jos he haluavat, hän pohtii.
Granlund arvioi, että hänen vahvuutensa kaukalossa on pelin ymmärtäminen. Hyökkääjä yrittää olla jäällä mahdollisimman ovela, mutta hän ei kaihda myöskään fyysistä peliä vanhempien pelaajien keskellä.
- Tykkään ihan siitä, että taklataan. Itsekin tykkään silloin tällöin taklata. Varmasti ihan hyvin viihdyn, sellaistahan se peli on, painottaa Granlund.
Kärppien edustusjoukkueesta ei ole toistaiseksi tullut kyselyjä Granlundille, jolla ei ole vielä mitään kiirettä aikuisten peleihin.
- En ole mitään tavoitteita kyllä asettanut itselleni. Mennään päivä kerrallaan. Minun mielestäni on ihan turhaa vielä tässä iässä asettaa tavoitteita. Pidetään hauskaa tämän lajin parissa.

YLE