CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Jääkiekkoilijan perus- ja lajitaidot

Perus- ja lajitaito -jaottelun lisäksi taidot jakautuvat jatkumolle liikesuorituksen mukaan kolmeen luokkaan. Janan toisessa päässä ovat lyhytkestoiset erilliset liikkeet, joilla onselvä alku ja loppu, esimerkkinä jääkiekon laukaiseminen. Keskimmäisen ryhmän muodostavat jaksottaiset liikkeet, joissa erilliset liikkeet nivoutuvat yhteen ja muodostavat oman kokonaisuuden, kuten voimistelusarja. Toistuvat jatkuvat liikkeet, joilla ei ole erillistä alkua ja loppua, kuten esimerkiksi luistelu, muodostavat janan toisenpään.
Taidot jakautuvat myös suljettuihin taitoihin ja avoimiin taitoihin. Suljetuissa taidoissa suoritusympäristö on muuttumaton ja suoritustilanne on ennalta arvattavissa, kuten painonnostossa. Avoimissa taidoissa suoritusympäristö on jatkuvasti muuttuva ja´suoritustilanne vaatii liikkujan reagoimista ja sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin,kuten painissa.
Liikkeen vaatima tarkkuus jakaa liikuntataidot karkeamotorisiin taitoihin ja hienomotorisiin taitoihin. Karkeamotoristen taitojen suorittamiseen liikkuja käyttää suuria lihasryhmiä. Nämä taidot, kuten juokseminen, hyppääminen ja potkaiseminen, edellyttävät vähemmän liikkeiden tarkkuutta. Hienomotoriset taidot vaativat pienempien lihasryhmien tarkempaa hallintaa ja liikkeen tarkkuutta, kuten pianonsoitto tai piirtäminen.

0 kommenttia: