Teemu Selänne, hän kasvoi voittajaksi

Teemu ja Ilmari Selänne
Teemu suuntautui urheiluun vakavasti jo pienestä pitäen. Jos kesäisin ei ollut harjoituksia espoolaisessa jalkapallokoulussa, hän kävi kaverien kanssa päivittäin uimassa. Talvella vietettiin aikaa jäällä. Isä Ilmari Selänne näki Teemun taipumukset varhain. Hän päätti ottaa tietoisen riskin, pelata joko upporikasta tai rutiköyhää ja asettaa poikansa tavoitteet suoraan vaikka maailman huipulle. Ilmari Selänne oli tavannut tarpeeksi lupaukseksi jääneitä lahjakkuuksia.
Millaisessa kodissa yksi maailman menestyneimmistä kiekkoilijoista kasvoi?
TEEMU: Aamulla ennen töihin lähtöä isä jakoi meille pojille päivän tehtävät. Esimerkiksi vanhimman, Panun, piti täyttää liiteri puilla, kaksoisveljeni Paavon leikata nurmikko ja minun piti mennä lenkille. Perheessämme ei ollut lupa käydä suihkussa, jos emme olleet tehneet sovittuja töitä.

Teillä taisi olla aika tinkimätön kuri?
TEEMU: Niin oli. Asuimme Espoon Nöykkiössä omakotitalossa suurella tontilla. Se tiesi paljon työtä. Perheen säännöt olivat selkeät kotiintuloaikoineen. Yhdeksältä piti mennä nukkumaan tai muuten vanhemmat eivät avustaneet harrastuksissa.
Varsinkin minuun kuri tehosi, kun olin täyttänyt 15 vuotta. Silloin pelasin jääkiekkoa jo vakavissani. Jos tulin kotiin sovittua myöhemmin, seuraavana päivänä jouduin hankkiutumaan harjoituksiin ilman vanhempien apua. Fyysinenkään rangaistus ei olisi purrut paremmin.
Isä ja äiti olivat huomanneet, että olin valmis toteuttamaan unelmani pelata maailman huipulla. Peruskoulun jälkeen sain luvan keskittyä täysillä urheiluun. Vanhempani olivat sitä mieltä, että jos into laantuu, ehdin vielä takaisin opiskelemaan tai työelämään. 1980-luvulla NHL oli kuitenkin jääkiekkojunioreille kaukainen haave. Jari Kurria pidettiin poikkeuksellisena menestyjänä.

Siihen aikaan suomalaisilla pelaajilla oli yleensä koulutus johonkin ammattiin.
TEEMU: Ajattelinkin, että kannattaisi hoitaa opiskelut loppuun. Kävin jonkin aikaa kauppakoulua, mutta huomasin pian, ettei se ollut minua varten. Valmistuin melkein merkantiksi, mistä on riittänyt vinoilua jälkeenpäin.
Kouluaikoina olisi pitänyt keskittyä paremmin kieltenopiskeluun. Valitsin ranskan kielen seitsemännellä luokalla ihan vain siksi, että pääsisin joskus pelaamaan NHL:ssä ranskankieliseen joukkueeseen. Laiskuuttani kielen alkeet jäivät oppimatta. Jokaisen ammattilaiskiekkoilijaksi tähtäävän tulisi hallita englannin lisäksi joko ruotsin, saksan tai ranskan perusteet.

Miten englanti sujuu sinulta nykyään?
TEEMU: Tosi mallikkaasti. Silloin kun muutin Winnipegiin, ymmärsin kieltä hyvin, joskin monet fraasit ja termit menivät helposti sekaisin. Piti vain olla reipas ja puhua paljon. Käytäntö opetti kovalla kädellä.

Isäsi vaihtoi työpaikkaa, jotta hän saisi sovitettua työajat paremmin harjoitusten ja pelien kanssa.
TEEMU: Isä ja äiti elivät lasten ehdoilla. Jälkeenpäin ajatellen se oli käsittämätön ja suunnaton uhraus. Jos vanhemmat eivät olisi esimerkiksi kyydinneet minua harjoituksiin, en olisi saavuttanut koskaan nykyistä asemaani pelaajana. Isä ja äiti siirsivät avioeroaankin, jotta lapset saisivat turvallisemman kasvuympäristön.

Onko missään vaiheessa tuntunut siltä, että normaalit nuoruusvuodet ovat jääneet sinulta urheilun takia kokematta?
TEEMU: Iltasatukin korvattiin puheella lätkästä. Silti isä ei ottanut valmentajana liiallisen hallitsevaa roolia. Tutkimme pelityylilleni sopivia maalintekopaikkoja ja maalivahtien heikkoja kohtia. Nuorten poikien tavallinen huvinpito ja juhliminen jäivät kyllä väliin. Se ei ole kuitenkaan koskaan merkinnyt minulle mitään.

Millainen rooli äidilläsi oli?
TEEMU: Aivan yhtä tärkeä kuin isällä. Muistan vielä ajan, kun olin pieni ja vanhempani olivat ostaneet asuntovaunun. Koko perhe, isä, äiti ja kolme lasta, kiersi Suomea yhteisen urheiluharrastuksen viemänä. Äiti pesi pyykit ja hoiti talouden. Nyt itse kolmen pojan isänä voin vain kuvitella, miten rankkaa aikaa se on ollut.

Veljesi eivät menestyneet urheilussa yhtä hyvin kuin sinä. Miten se on vaikuttanut suhteisiinne?
TEEMU: Ei se meidän välejämme ole koskaan hiertänyt. Panu lopetti minua ja Paavoa aikaisemmin. Hänelle kaverit olivat tärkeämpiä. Meille kaikille on tarjottu yhtäläiset mahdollisuudet, mutta ei meitä pakotettu urheilemaan. Muistan itsekin, kuinka 12-vuotiaana yhtenä sunnuntaiaamuna ei enää huvittanut lähteä juoksemaan kilpaa. Siihen loppui urani lupaavana yleisurheilijana, ja aloin keskittyä palloilulajeihin. Paavo siirtyi pelaamaan maahockeyta ja voittikin siinä useita Suomen mestaruuksia.
Millaiset terveiset lähetät suomalaisille vanhemmille, jotka kaukalon reunalla vaativat lapsiltaan tappamisen meininkiä?
TEEMU: Lasten urheilu on mennyt aivan liian kovaksi. Ei ylipäätään ole mitään järkeä, että kymmenvuotiaat nassikat harjoittelevat viisi tai kuusi kertaa viikossa. Nuorisourheiluun on myös pesiytynyt ikäviä lieveilmiöitä.
Olen kuullut kentän laidalta aivan järjettömiä juttuja. Monen isän ja äidin pitäisi todella katsoa peiliin ja olla huolissaan lähinnä omasta eikä lastensa kehityksestä. Ei voittaminen saa nuorena olla turhan tärkeää. Kasvatuksellisesti paljon merkityksellisempää on oppia häviämään.

Onko vanhempien vaikea ymmärtää, ettei kaikista voi tulla maailman huippuja?
TEEMU: Siltä vaikuttaa. Olen nähnyt paljon vanhempia, jotka haluavat korvata omaa huonoa urheilumenestystään siirtämällä liian suuria vaatimuksia jälkikasvulleen. He haluavat päteä lastensa kautta.
Avainsana kasvatuksessa on maltti. Lasta kannattaa mieluummin välillä toppuutella, ettei innostus pala loppuun. Kasvoista näkee, jos lapsi on kyllästynyt. Oikeilla jäljillä ollaan, kun nuoret treenien jälkeen palavat halusta päästä taas harjoittelemaan.
Loukkaannuit ensimmäisenä liigakautenasi Suomessa 1989, juuri kun ovet olivat avautumassa NHL:ään.
TEEMU: Jälkeenpäin ajateltuna se oli luultavasti välttämätön käänne hurjassa nousussa olevalla urallani, vakava itsetutkiskelun paikka. Sääri- ja pohjeluiden katkeaminen palautti terveellisellä tavalla todellisuuteen. Ymmärsin, että kaikki siihenastiset saavutukseni olivat tulleet liian helposti. Arvot asettuivat kohdalleen. Terveys on pelaamistakin tärkeämpi asia.

Teksti on lyhennelmä Valitut Palat lehden kirjoitukesta v. 2002