CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

maanantai 19. tammikuuta 2009

Juniorikiekkoilun vallankumous

Mertaranta ja Tamminen ovat sitä mieltä, että suomalaisen kiekkoilun todelliset osaajat, valmentajat, on kutsuttava pikaisesti koolle. Jääkiekkoliiton tehtävä on koordinoida kehitystyötä ja viedä viestiä eteenpäin seuroille.- Jengi koolle Vierumäelle, ovet kiinni ja yhteenveto, jonka mukaisesti toimitaan neljä vuotta. Pysähdy, analysoi ja toimi, Tamminen painottaa.Tamminen korostaa, että ihminen oppii sitä, mitä tekee.- Tässä on kysymys ajattelun vallankumouksesta. Lapsille on annettava seurojen harjoituksissa kotitehtäviä, kuten sata laukausta vanerilta tai kaksi tuntia yksi vastaan yksi –harjoitusta kaverin kanssa. Sellainen pelaaja, joka harjoittelee vain seuran treeneissä, 50 minuuttia kerrallaan, ei kehity huipuksi, Tamminen sanoo.
Mertaranta ihmettelee, miksei jääkiekkoliitto ole saanut aikaiseksi asennemuutoksia.
- Kellot ovat soineet monta vuotta, mutta mitään ei ole tapahtunut.Sedät ihmettelevät lisäksi sitä, miksi keskustelua käyvät kaikki muut paitsi asioista vastaavat henkilöt. Mertarannan ja Tammisen mielestä suomalaisissa kiekkoseuroissa keskitytään liikaa joukkueiden menestymiseen, vaikka kaiken lähtökohtana pitäisi olla yksittäisen pelaajan kehittäminen.
YLE
Osa 1

Osa 2

Osa 3

Osa 4

0 kommenttia: