Mikä yhdistää Gretzkyä, Crosbya ja Granlundia?

Ainut pelaaja, joka on Granlundia ennen tullut valituksi 16-vuotiaana MM-kisakoneeseen, on niin ikään Kärppien kasvatti, kaksi Stanley Cupiakin mittavalla urallaan voittanut puolustaja Reijo Ruotsalainen. 1.4.1960 syntynyt Ruotsalainen oli kuukauden verran nuorempi kuin 26.2.1992 syntynyt Granlund, kun hänet valittiin vuoden 1977 kisoihin.

Ylipäätään 16-vuotiaana valituksi tuleminen on harvinaista. Esimerkiksi Kanadan historiassa vain viisi pelaajaa on saanut kyseisen kunnian. Lista on todella komeaa luettavaa, sillä siihen lukeutuu Sidney Crosby, Wayne Gretzky, Jay Bouwmeester, Jason Spezza ja Eric Lindros.

Nykyisistä NHL-pelaajista myös Slovakian Marian Gaborik oli aikanaan maansa miehistössä jo 16-vuotiaana.

YLE – Ilkka Palomäki

Granlund ei ota paineita pelaamisesta

- Tottakai on hienoa päästä näihin kisoihin ja näinkin nuorena. Lähdetään vaan sinne Kanadaa kohti menestymään. Siellä on varmaan hienot kisat tulossa ja paljon yleisöä. Odotan ihan mielenkiinnolla, Granlund toteaa.
- Itse en ole niin miettinyt sitä merkitystä. Kauden alussa ei ollut mitään hajua, että olisin nyt voinut olla täällä alle 20-vuotiaiden mukana. En ota mitään paineita. Se on ihan turhaa. Antaa scouttien seurata, jos he haluavat, hän pohtii.
Granlund arvioi, että hänen vahvuutensa kaukalossa on pelin ymmärtäminen. Hyökkääjä yrittää olla jäällä mahdollisimman ovela, mutta hän ei kaihda myöskään fyysistä peliä vanhempien pelaajien keskellä.
- Tykkään ihan siitä, että taklataan. Itsekin tykkään silloin tällöin taklata. Varmasti ihan hyvin viihdyn, sellaistahan se peli on, painottaa Granlund.
Kärppien edustusjoukkueesta ei ole toistaiseksi tullut kyselyjä Granlundille, jolla ei ole vielä mitään kiirettä aikuisten peleihin.
- En ole mitään tavoitteita kyllä asettanut itselleni. Mennään päivä kerrallaan. Minun mielestäni on ihan turhaa vielä tässä iässä asettaa tavoitteita. Pidetään hauskaa tämän lajin parissa.

YLE

Mikä vikana junnukiekossa?

Ajankohtainen kakkonen esitti 26.01 Marko Ojasen mietteitä junnukiekon tilasta. Lisäksi ajatuksiaan aukaisevat Kalervo Kummola ja Jukka Jalonen. Menestyksekkään pelaajauran jälkeen Marko Ojanen on siirtynyt valmentajaksi, ja valmentaa tällä kaudella Tapparan C-junioreita.
Mikä vikana junnukiekossa 1

Mikä vikana junnukiekossa 2

Mikä vikana junnukiekossa 3

Mikä vikana junnukiekossa 4

Taitopelaajia vain ei tarvita, Ilpo Myllyniemi

Ilpo Myllyniemi Suomen presidentiksi, tai ainakin jääkiekkoliiton hierarkiassa jyrkkään uraputkeen ylöspäin, muuten niin kaavoihinsa jämähtäneessä organisaatiossa!
Ilpo toimii kiekkoliitossa liittokouluttajana ja on vuosikausia vastannut mm.jääkiekkoliiton Finnhockey School leireistä ja niiden ohjelmasisällöistä. Syy tähän mielenilmaukseen ja hatun nostoon löytyy artikkelista, jonka Ilpo on kirjoittanut uusimpaan Kiekkolehteen (n:o 4/2009, sivu 20). On ilahduttavaa huomata, että "perheestä" löytyy henkilö, joka ensinnäkin pystyy tuottamaan kirjalliseen muotoon ymmärrettävää, kerronnaltaan sisältörikasta ja ennenkaikkea älykästä kerrottavaa Suomen juniorikiekkoilusta ja sen tilasta. Hienoa Ilpo! En tiedä onko kirjoituksessa käytetty termi "moottoritievalmennus" hänen keksimänsä, mutta toimii kuin junan vessa. Lukekaa hyvät "hoki" ihmiset tämä artikkeli ajatuksella, ja miettikää tämänhetkistä junnukiekkomme taitotasoa ja kuinka ylläpidämme illuusiota "oikotiestä onneen". Tässä muutama lainaus kirjoituksesta:

-SM-mitalit voitaisiin pelata vasta keväällä, ja sitä ennen olisi peleja ja sarjoja, jotka mahdollistaisivat fyysisen kehittymisen oman aikataulun mukaan, ja pelaamisen, jossa saisi vielä yrittää voittaa ottelua tosissaan moniarvoisemmalla joukkueella. Joukkueet voisivat ajaa sisään rohkeammin myöhemmin fyysisesti kehittyviä pelaajia ja uskaltaisivat pitää "hankaliakin" pelaajia riveissään.

-jos on tehnyt alasarjoissa tai AA-sarjoissa paljon maaleja, niin niitä tekee myös kovissakin sarjoissa, jos annetaan aikaa löytää pelirytmi. Moottoritien kulkija ei koskaan tee enempää maaleja kuin on tehnyt siihenkin asti.

-kaikki tehot on käytössä illasta toiseen,vuodesta toiseen. Jos ei peli kulje, niin lisätään menoa. Taitoa emme yksinkertaisesti tarvitse.

-jos harjoittelua pitää tehostaa, niin se pitää tehdä omalla paikkakunnalla, eikä ajeluttaa pelaajia ympäri maakuntaa istumassa takapenkillä.........

Loistavaa!!

Kekäläinen huolissaan juniorituotannosta (Urheilulehti 4/2009)

NHL:n St. Louis Bluesin apulais-GM ja kykyjenestintäosaston johtaja Jarmo Kekäläinen näkee syytä huoleen jääkiekon suomalaisessa pelaajatyöskentelyssä. Ilahduttavinta kirjoituksessa on Kekäläisenkin havaitsema asia, joka koskee eriaikaan kehittyviä pelaajia, ja scouttauksen vaikeutta peilaten ko. ongelmaan. Suomessahan on vallalla yleisesti käsitys, että pelaajan tulisi olla jo "valmis paketti" ja valmiina kansainvälisille areenoille hyvinkin nuorena (esim. Tukonen,Joensuu,Korpikoski ym...). Kiire ei ole mihinkään! Suomi-kiekko lähtee jyrkkään nousuun sinä päivänä, kun saamme järjestelmämme kokonaisuudessaan ymmärtämään, että lahjakkuus on todellakin jotain aivan muuta kuin aikainen murrosikä. Mikko Koivu olkoon tästä loistavana esimerkkinä huippupelaajasta, joka kehittyy jatkuvasti (25-vuotias). Hänen kehityksensä on ollut tasaista, johtuen oikeista tavoista ja päätöksistä, jotka ovat yksilöllisesti sopineet juuri hänelle. Voimanhankinta siirrettiin tietoisesti myöhempään ajankohtaan (silläkin "uhalla", että 15v -18v ei pystytty mittaamaan ikään kuin kaikkea ulos). Lopputulos on nyt kaikkien nähtävissä. Jukka Koivu voisi tässäkin asiassa toimia konsulttina, mikäli jääkiekkoliiton ja seurojen puolella ei tähän asiaan löydy ymmärrystä. Lukekaahan Urheilulehdestä kokonaisuudessaan mitä mm. Kekäläinen asiasta tuumii....

Kirjatorin alennusmyynti, Raimo Summanen,Meidän Päivä

Jos kaipaatte ajankohtaista lukemista, niin poiketkaahan lähimpään Kirjatori-kauppaan (ainakin pk.seudulla useita). Ale-myynnissä juuri sopimuksen alppimaan Rapperswill-Jona Lakersin kanssa loppukaudeksi tehneen Raimo Summasen kirja Meidän Päivä. Summasesta ei siis ainakaan heti, ellei saa pikaisesti kenkää, tule Jääkiekkoliiton valmennuspäällikköä. No herran käyrähän on jo jonkun aikaa osoittanut alaspäin ja puhetta on piisannut kuin entisellä piialla juhannusyönä (tosin tiesimme mitä piika tahtoi, mutta Raimon aivoitukset ovat usein jääneet kesken kutoisiksi). Ai niin, tuon kirjan saa siis Kirjatori kaupoista valtaisaan 2 euron hintaan (meinasin itse ostaa tusinan ja jakaa kavereille lahjoiksi, mutta muistin, että kirjasta "vinkkejä" ottaneita valmentajia on ainakin pk.seutu pullollaan,joten näitä oppeja pääsee katselemaan ihan livenäkin :). Siis eikun ostoksille......

Luova luotsi Gustav Bubnik

Tšekkiläinen Gustav Bubnik valmensi Suomen jääkiekkomaajoukkuetta vuosina 1966-1969. Bubnik lisäsi harjoitteluun ja peleihin järjestelmällisyyttä ja luovuutta.
Lempinimellä Kustaa tunnettu Gustav Bubnik painotti aikalaisten mukaan joukkueen kannalta luovia ja edullisia yksilöratkaisuja.Bubnikin aikaan myös kesäharjoittelu oli kovempaa, kuin mihin Suomessa oli aiemmin totuttu.Ennen videon haastattelua Suomi oli kärsinyt juuri karvaan tappion Ruotsia vastaan. Suru oli sekä toimittajan että valmentajan sydämessä. Murheen tuoneesta ottelusta katsotaan myös näyte. Bubnikin valmennuksessa Suomi kuitenkin kaatoi ensi kertaa suuren jääkiekkomaan Tšekkoslovakian MM-kisoissa 1967.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

TPS-Jokerit, 1995 vieläkö muistat...

Loppuottelusarjasta muodostui epätavallisen kiihkeä, ja tunteet kävivät puolin ja toisin kuumina. Kolmannessa finaalissa tuomittiin rähinöinnistä viisi ottelurangaistusta.
TPS:sta leivottiin viimein Suomen mestari voitoin 2-3. Mestarijoukkueen ehdoton tähti oli Saku Koivu.
Vuoden 1995 MM-kultamitalisteista olivat Koivun lisäksi mukana Raimo Summanen, Petteri Nummelin, Marko Kiprusoff ja Jere Lehtinen.

Teemu Selänne, hän kasvoi voittajaksi

Teemu ja Ilmari Selänne
Teemu suuntautui urheiluun vakavasti jo pienestä pitäen. Jos kesäisin ei ollut harjoituksia espoolaisessa jalkapallokoulussa, hän kävi kaverien kanssa päivittäin uimassa. Talvella vietettiin aikaa jäällä. Isä Ilmari Selänne näki Teemun taipumukset varhain. Hän päätti ottaa tietoisen riskin, pelata joko upporikasta tai rutiköyhää ja asettaa poikansa tavoitteet suoraan vaikka maailman huipulle. Ilmari Selänne oli tavannut tarpeeksi lupaukseksi jääneitä lahjakkuuksia.
Millaisessa kodissa yksi maailman menestyneimmistä kiekkoilijoista kasvoi?
TEEMU: Aamulla ennen töihin lähtöä isä jakoi meille pojille päivän tehtävät. Esimerkiksi vanhimman, Panun, piti täyttää liiteri puilla, kaksoisveljeni Paavon leikata nurmikko ja minun piti mennä lenkille. Perheessämme ei ollut lupa käydä suihkussa, jos emme olleet tehneet sovittuja töitä.

Teillä taisi olla aika tinkimätön kuri?
TEEMU: Niin oli. Asuimme Espoon Nöykkiössä omakotitalossa suurella tontilla. Se tiesi paljon työtä. Perheen säännöt olivat selkeät kotiintuloaikoineen. Yhdeksältä piti mennä nukkumaan tai muuten vanhemmat eivät avustaneet harrastuksissa.
Varsinkin minuun kuri tehosi, kun olin täyttänyt 15 vuotta. Silloin pelasin jääkiekkoa jo vakavissani. Jos tulin kotiin sovittua myöhemmin, seuraavana päivänä jouduin hankkiutumaan harjoituksiin ilman vanhempien apua. Fyysinenkään rangaistus ei olisi purrut paremmin.
Isä ja äiti olivat huomanneet, että olin valmis toteuttamaan unelmani pelata maailman huipulla. Peruskoulun jälkeen sain luvan keskittyä täysillä urheiluun. Vanhempani olivat sitä mieltä, että jos into laantuu, ehdin vielä takaisin opiskelemaan tai työelämään. 1980-luvulla NHL oli kuitenkin jääkiekkojunioreille kaukainen haave. Jari Kurria pidettiin poikkeuksellisena menestyjänä.

Siihen aikaan suomalaisilla pelaajilla oli yleensä koulutus johonkin ammattiin.
TEEMU: Ajattelinkin, että kannattaisi hoitaa opiskelut loppuun. Kävin jonkin aikaa kauppakoulua, mutta huomasin pian, ettei se ollut minua varten. Valmistuin melkein merkantiksi, mistä on riittänyt vinoilua jälkeenpäin.
Kouluaikoina olisi pitänyt keskittyä paremmin kieltenopiskeluun. Valitsin ranskan kielen seitsemännellä luokalla ihan vain siksi, että pääsisin joskus pelaamaan NHL:ssä ranskankieliseen joukkueeseen. Laiskuuttani kielen alkeet jäivät oppimatta. Jokaisen ammattilaiskiekkoilijaksi tähtäävän tulisi hallita englannin lisäksi joko ruotsin, saksan tai ranskan perusteet.

Miten englanti sujuu sinulta nykyään?
TEEMU: Tosi mallikkaasti. Silloin kun muutin Winnipegiin, ymmärsin kieltä hyvin, joskin monet fraasit ja termit menivät helposti sekaisin. Piti vain olla reipas ja puhua paljon. Käytäntö opetti kovalla kädellä.

Isäsi vaihtoi työpaikkaa, jotta hän saisi sovitettua työajat paremmin harjoitusten ja pelien kanssa.
TEEMU: Isä ja äiti elivät lasten ehdoilla. Jälkeenpäin ajatellen se oli käsittämätön ja suunnaton uhraus. Jos vanhemmat eivät olisi esimerkiksi kyydinneet minua harjoituksiin, en olisi saavuttanut koskaan nykyistä asemaani pelaajana. Isä ja äiti siirsivät avioeroaankin, jotta lapset saisivat turvallisemman kasvuympäristön.

Onko missään vaiheessa tuntunut siltä, että normaalit nuoruusvuodet ovat jääneet sinulta urheilun takia kokematta?
TEEMU: Iltasatukin korvattiin puheella lätkästä. Silti isä ei ottanut valmentajana liiallisen hallitsevaa roolia. Tutkimme pelityylilleni sopivia maalintekopaikkoja ja maalivahtien heikkoja kohtia. Nuorten poikien tavallinen huvinpito ja juhliminen jäivät kyllä väliin. Se ei ole kuitenkaan koskaan merkinnyt minulle mitään.

Millainen rooli äidilläsi oli?
TEEMU: Aivan yhtä tärkeä kuin isällä. Muistan vielä ajan, kun olin pieni ja vanhempani olivat ostaneet asuntovaunun. Koko perhe, isä, äiti ja kolme lasta, kiersi Suomea yhteisen urheiluharrastuksen viemänä. Äiti pesi pyykit ja hoiti talouden. Nyt itse kolmen pojan isänä voin vain kuvitella, miten rankkaa aikaa se on ollut.

Veljesi eivät menestyneet urheilussa yhtä hyvin kuin sinä. Miten se on vaikuttanut suhteisiinne?
TEEMU: Ei se meidän välejämme ole koskaan hiertänyt. Panu lopetti minua ja Paavoa aikaisemmin. Hänelle kaverit olivat tärkeämpiä. Meille kaikille on tarjottu yhtäläiset mahdollisuudet, mutta ei meitä pakotettu urheilemaan. Muistan itsekin, kuinka 12-vuotiaana yhtenä sunnuntaiaamuna ei enää huvittanut lähteä juoksemaan kilpaa. Siihen loppui urani lupaavana yleisurheilijana, ja aloin keskittyä palloilulajeihin. Paavo siirtyi pelaamaan maahockeyta ja voittikin siinä useita Suomen mestaruuksia.
Millaiset terveiset lähetät suomalaisille vanhemmille, jotka kaukalon reunalla vaativat lapsiltaan tappamisen meininkiä?
TEEMU: Lasten urheilu on mennyt aivan liian kovaksi. Ei ylipäätään ole mitään järkeä, että kymmenvuotiaat nassikat harjoittelevat viisi tai kuusi kertaa viikossa. Nuorisourheiluun on myös pesiytynyt ikäviä lieveilmiöitä.
Olen kuullut kentän laidalta aivan järjettömiä juttuja. Monen isän ja äidin pitäisi todella katsoa peiliin ja olla huolissaan lähinnä omasta eikä lastensa kehityksestä. Ei voittaminen saa nuorena olla turhan tärkeää. Kasvatuksellisesti paljon merkityksellisempää on oppia häviämään.

Onko vanhempien vaikea ymmärtää, ettei kaikista voi tulla maailman huippuja?
TEEMU: Siltä vaikuttaa. Olen nähnyt paljon vanhempia, jotka haluavat korvata omaa huonoa urheilumenestystään siirtämällä liian suuria vaatimuksia jälkikasvulleen. He haluavat päteä lastensa kautta.
Avainsana kasvatuksessa on maltti. Lasta kannattaa mieluummin välillä toppuutella, ettei innostus pala loppuun. Kasvoista näkee, jos lapsi on kyllästynyt. Oikeilla jäljillä ollaan, kun nuoret treenien jälkeen palavat halusta päästä taas harjoittelemaan.
Loukkaannuit ensimmäisenä liigakautenasi Suomessa 1989, juuri kun ovet olivat avautumassa NHL:ään.
TEEMU: Jälkeenpäin ajateltuna se oli luultavasti välttämätön käänne hurjassa nousussa olevalla urallani, vakava itsetutkiskelun paikka. Sääri- ja pohjeluiden katkeaminen palautti terveellisellä tavalla todellisuuteen. Ymmärsin, että kaikki siihenastiset saavutukseni olivat tulleet liian helposti. Arvot asettuivat kohdalleen. Terveys on pelaamistakin tärkeämpi asia.

Teksti on lyhennelmä Valitut Palat lehden kirjoitukesta v. 2002

Vanhat pelipaidat Osa 1

Karhu-Kissat
Helsikiläisjoukkue Karhu-Kissojen pelipaita 1940-luvulta. Paitaa on käyttänyt maalivahtilegenda Unto Wiitala, joka muistaa paidan vaiheista seuraavaa: "Äitini neuloi etupuolella olevan Karhu-Kissojen nallenkasvot, ja Yrjönkadulla olevassa ompelimossa neulottiin Karhu-Kissat villapuseron selkämykseen."




Tampereen Ilves

Ilveksen Jarmo Wasaman pelipaita kaudelta 1960-61. Tämä paitamalli oli ollut käytössä vuodesta 1949 saakka. Kaudella 1961-62 kaukalossa nähtiin ulkoisesti uudistunut Ilves.








Töölön Vesa

Helsinkiläisen Töölön Vesan pelipaita 1950-luvulta. Paidan käyttäjä oli Pentti Simola. Seura perustettiin 1906. Seuran jääkiekkotoimintaa perustettiin jatkamaan Helsingin Jokerit vuonna 1967.

Vastaus kirjoitukseeni missä syyt?

Nimimerkki sohvaperuna vastasi mielestäni erinomaisen hienolla tavalla kirjoitukseeni, missä syyt? (Urheilulehti 1/2009). Tämän kaltaista kokemusperäistä, vailla oman edun tavoittelua käytävää järkevää ajatustulvaa tarvitsemme lisää! Nyt vain jääkiekkoliiton "sohvaperunat" teksti työhuoneen seinälle, ja eikun pienet aivolohkot käymään dialogia; missä mennään metsään? Nimimerkki sohvaperuna (Iltalehti, keskustelupalsta: vastaus kirjoitukseen Missä Syyt?)

Yksi asia,mikä voi karsia tätä taidon tai ehkä paremminkin luovuuden puutetta nuorissa jääkiekon pelaajissa, voi olla myös se,että harrastettavia lajeja on nykyään paljon enemmän kuin vielä 80-luvulla.Voi olla, että "luovimmat" harrastajat valitsevat salibandyn,lumilautailun,jopa jalkapallon?,bmx-pyöräilyn,musiikin tai jotain,missä voi toteuttaa omaa luovuuttaan kaikista parhaiten? Nyt näitä väyliä on vain enemmän kuin 25-30v.sitten? Luovuutta ei valmentaja voi kehittää treeneissä, ennen ne omat kikat ja pelisilmä kehittyivät ihan itsestään.Pikkupojat pelailivat usein pihakaduilla ja pienissä tiloissa montakin tuntia päivässä ja se tavallaan madalsi porrasta kokeilla niitä samoja juttuja sitten jäällä oikeassa ympäristössä. Nyt sellainen pihapelailu puuttuu varmaan kokonaan! Milloin olette viimeksi nähneet lauman pikkupoikia pelaavan pihakadulla lätkää tai jalista? Nyt se sama lauma näitä poikia kikkailee halleissa salibandymailoilla, skeittirampeilla, lumikourulla,etc.! Ehkä nykyiset jääkiekkoharjoitukset ja se pelityyli, mitä nykyään valmennetaan ei tunne oikealta niistä pelaajista joilla tätä luovuutta on? Tämä joukkio valitsee ehkä tämän vuoksi toisen lajin? Ei se voi olla suoranaista taidottomuutta, mielestäni sieltä puuttuu vain sitä luovuutta ja taiteilijoita. Takavuosina sellaisia oli koko ajan, esimerkkeinä Matti Hagman, Mika Nieminen, Risto Jalo, Pertti Lehtonen ...ja on heitä paljon muitakin, no Helminen viimeisimpänä. Ainakin noissa lajeissa, mitkä mainitsin aiemmin, luovuutta voi tuoda esille ja porukalla kokeilla uusia temppuja ja rajoja.;Ennen niitä temppuja pystyi kokeilemaan vain mailalla ja kiekolla, ja jalkapallolla! Jalkapalloa pelattiin talvellakin ulkona;tiedän tämän, sillä olin itsekin pikkupoika n.30v.sitten...

Ps.olen hieman muovannut alkuperäistekstin kirjoitusasua

Aateloituja leijonia Osa 1

Matti "Hakki" Hagman
Aatelointinumero 98 aatelointi vuosi 1995 synt. 21.9.1955 Helsinki
hyökkääjä HIFK 1972-76, 1978-80, 1982-85, 1986-89, 1991-92
Reipas Lahti 1989-91
3 SM, 2 hopeaa ja 3 pronssia
Boston Bruins 1976-78
Edmonton Oilers 1980-82
Landshut 1985-86
4 MM- ja 1 olympiakisat 104 A-, 1 B-, 34 N- ja 5 P-mo

Otakar "Otto" Janecky
aatelointi numero 181
aatelointi vuosi 2006
synt. 26.12.1960 Pardubice CZE
Hyökkääjä SaiPa 1990-1991
Jokerit 1991-1999
Blues 1999-2000
SM-liiga + playoffs: 5 20. 155+416=571. 437
4 SM, 1 hopea, 1 pronssi
SM-liiga All Stars 1992
SM-liigan playoffsin paras syöttäjä 1992
SM-liigan paras syöttäjä 1993 (yhdessä Esa Keskisen kanssa)
SM-liigan runkosarjan sisupelaaja 1993
SM-liigan playoffsin avainpelaaja 1994
SM-liigan marraskuun pelaaja 1996 Jari Kurri –palkinto (SM-liigan playoffsin paras pelaaja) 1997 SM-liigan joulukuun pelaaja 1999
HC Pardubice (CZE) 1978-1979, 1981-1990, 2000-2004Tšekkoslovakian/ Tšekin maajoukkueessa 4 MM- ja 2 olympiakisat 3 MM-pronssia, 1 olympiapronssi


Matti "Mölli" Keinonen

aatelointinumero 50 aatelointi vuosi 1987
synt. 6.11.1941 Tampere
hyökkääjä
Lukko 1959-65 ja 1967-70 RU-38 1965-67,
HJK 1970-73 Jokerit 1973-75, TPS 1977-78
2 SM, 2 hopeaa ja 2 pronssia 9 MM- ja 2 olympiakisat1 96 A- 1 B- ja 2 N-mo EM-hopea 1962 B- ja nuorten maajoukkueiden valmentaja TPS:n ja Lukon valmentaja 1 hopea

Marko Allen HPK:n vuosikirjassa......

Juttu napattu Urheilulehti.fi:n verkkokeskustelusta, johon Sihvonen vastaa:
Nykyisin juniorivalmentajana toimiva ex-liigakiekkoilija Marko Allen täräyttää HPK:n juniorijääkiekon vuosikirjassa, että syy nykyisten juniorien taitovajeeseen on HPK:ssakin vallalla oleva pelikirja-ajattelu. Allenin mukaan kiekkojunnuille tulee antaa 'vapaat kädet' toimia kentällä, eikä kahlita heitä pelikirjamuottiin. Kirjoituksessaan Allen ei viittaa Nuoreen Suomeen, vähäisiin harjoittelumääriin, suuriin ryhmiin tai muihin viimeaikaisessa kiekkokeskustelussa mainittuihiin asioihin vaan ainoastaan joukkueiden pelikirja-ajatteluun.

Koska olen varma, että olet samassa organisaatiossa toimivana Allun kirjoituksen kokonaan lukenut toivon komenttiasi asiasta.
Päätykatsomo

Sihvonen:
En ole lukenut, mutta paljon olen tekstistä kuullut.

Osin Allenia on ymmärretty väärin HPK:ssa, se on tulkintani. Kyse on siitä, että mitä "pelikirjalla" ymmärretään. Laajasti ajatellen pelikirjaan liittyy myös yksilötaitojen opettaminen. Ja yksilötaidot kehittyvät parhaiten pienissä ryhmissä ja isoilla harjoitusmäärillä. Tästä Allen ei ole kanssani varmaankaan eri mieltä.

Sellainen pelikirja-ajattelu, joka lopettaa pelaajien ajattelun jäällä, ei ole hyvää pelikirja-ajattelua ja -valmennusta. Mutta vaikkapa HPK:n B-junioreiden ja A-junioreiden pelikirjajääkiekko, sellaisina kuin päävalmentajat Pennanen ja Tapola sen toteuttavat, on aivan loistavaa junirijääkiekkoa yksilön kehittämisen näkökulmasta. Kyse on VAIHTOEHTOJEN jääkiekosta. Pelaajalla on jokaiseen pelitilanteeseen vaihtoehtoja. Ja noille kaikille vaihtoehdoille on opetettu eri tekniikat toteuttaa vaihtoehto.

Se on aivan selvää, ettei enää 15-vuotiaasta eteenpäin jääkiekko voi olla viidakkoa ja sekamelskaa. Kun katson kanadalaisia junioripelejä, ne ovat jo hyvin varhain pelikirjajääkiekkoa. Samoin Ruotsissa ja nyt jo myös Venäjällä.

Aika usein huomaan, että viljelemäni ja tunnetuksi tekemäni käsite "pelikirja" ymmärretään ihan väärin.

Hannu Jortikka 1984-85, Kärpät A-juniorit

Valmennusfilosofiani

1.Miksi valmennan?
-en saanut täyttä tyydytystä omasta pelaaja urastani
-uskon, että minulla on annettavaa valmentajana
-haluan olla "pomo"
2.Mihin Uskon
a)Raaka työ
=verta,hikeä ja kyyneleitä
-fyysinen perusvalmius kaiken a ja o
-ei valittajia eikä luovuttajia harjoituksissa
b)Taito
*jääkiekko on taitopeli
-luistelu,syöttö ja syötön vastaanotto on peruselementit
-yksilösuoritukset ratkaisevat usein ottelun
-joukkue tarvitsee muutamia "supertaitavia" pelaajia
"pelimiehet" ovat kultaakin kalliinpia
c)Herkkä sydän
*ihminen voi saavuttaa uskomattomia asioita
-viime kädess halu voittaa ratkaisee ottelun
-jääkiekon pitää olla tärkeä asia elämässä pelaajille
d)Kuri
kuri joukkueessa heijastuu kaikkeen
pelit
kentän ulkopuolella
3. Filosofiani Heijastuminen
a)"pelaajahankintoihin"
-valitaan B-junnuista taitavia,hyvin liikkuvia pelaajia vuotta
nuorenpana A-junioreihin
-otin ison ryhmän alkuun 33 pelaajaa--kaikki eivät kestä tätä
luovuttajat katoavat
b)Pelaajavalintoihin
-karsia pelaajat, jotka eivät halua kehittyä
-valita liikkuvia ja taitaviapelaajia, fyysisesti ehkä vielä heikkoja
-tulevia liiga-pelaajia (tyypit)
c)Pelityyliin
-luistelu on jääkeikon tärkein elementti---sosittava iikkuvaa pelityyliä,
fysiikka kunnossa
-hyökkäyspäässä paljonvapaksia---taito esiin
-peliä yksinkertaistettava suoraviivaisemmaksi (Kärpät)
d)Peluuttaminen
-ne joilla kulkee, lisää jääaikaa
-virheisiin puututtava heti
-hyville tyypeille lisää vastuuta
-taktiikkaa noudatettava
e)Imagoon
-taitojoukkue
-luisteleva
4.Kaudella 1984-85 A-Kärpät voitti SM-Kultaa
Tilastot kaudelta: 51 36 4 11 maalit 292-156

Harjoituksia 205
jää 135
kuiva 60
jää+kuiva 10
Lisäksi Jortikka jakoi joukkueen voimaharjoittelussa kahteen
ryhmään "heikot ja vahvat"
Kimmo harjoittelu aina mukana, paitsi helmikuussa kevennys

Hyökkääjätähti Jere Lehtinen,1996

Suomen maajoukkueessa Lehtinen pelasi MM-kultaa 1995 Saku Koivun ja Ville Peltosen kanssa Tupu, Hupu ja Lupu -ketjussa.
Haastattelussa Lehtinen muisteli lämmöllä maailmanmestaruuteen Suomen valmentanutta Curt Lindströmiä. NHL-liigassa kun valmentajat eivät paljon pelaajien tuntemuksia kysele.
Lehtisen mukaan NHL:ssä korostuukin pelaajan oma henkinen kantti. Voitontahtoa täytyy myös löytyä. Joka peli on näytön paikka, sillä uusia tulijoita on aina tyrkyllä, ellei vanhoilla peli kulje.

Tekti: Elina Yli-Ojanperä

Teemu tuli tähtenä kesälomalle,1997

Ismo Lehkonen:"Parhaat pojat pelatkoon" (2005)

TuTon valmentaja Ismo Lehkonen jakoi Jatkoajalle näkemyksiään suomalaisen jääkiekon tilasta. Keskustelu painottui juniorisarjoihin ja pelaajien kehittämiseen.
- Valmennuksella on aina visio, miten pelaajat pelaa parhaimmillaan ja jos me täällä onnistutaan siinä, niin aika moni pelaaja lähtee tästä porukasta liigaan. Se aiheuttaa sen kysymyksen, että mistä sitten paikkaajat? Mulla on ihan kristallinkirkkaana mielessä se, että kun mä aloitin valmentamisen, niin tavoite oli se, että mahdollisimman monta pelaajaa pääsisi seuraavalle tasolle. Silloin kun voitetaan mestaruuksia, niin silloin saadaan se palkkio. Vielä makeampaa se on, jos mestaruus on voitettu itse kasvattamilla pelaajilla, Ismo Lehkonen kertoi. Lehkosen näkemyksen mukaan menestyvä joukkue voi olla myös kasvattajaseura.
- Kyllä ja pitääkin olla. Jos meinataan tehdä kunnolla pelaajia paljon, niin se aiheuttaa, että rotaatiossa lähtee toisesta päästä pelaajia ulos ja se on taas yhtä kasvattamista. Ihanteellista on - kuten meillä tässä - että olisi kuitenkin se kaksi kentällistä kokeneita kavereita. Että ne nuoret pysyisivät viisi tai kuusikin vuotta siinä. Liigassa tämä ei ehkä onnistu, kun NHL, Ruotsi ja Sveitsi vie lupaavat nuoret pelaajat. Venäjäkin tulee jatkossa viemään enemmän. Ja Sveitsi. Liigahan toimii aivan samalla tapaa kasvattajasarjana kuin Mestis liigalle. Nyt tilanne on, että nuoremmista päästä pelaajat alkavat lähteä pois. Seuran ydin on aina se kokeneempi osasto, Lehkonen analysoi.
- 90 prosenttisesti on pelaajille parasta tehdä B-junnuissa paljon pisteitä. Sen jälkeen tehdä A-junnuissa paljon pisteitä ja sen jälkeen tulla Mestikseen takomaan pisteitä. Sitten vasta liigaan. Kyse on hyppäyksistä - jos sä et tee paljon pisteitä A-junnuissa, niin millä helvetillä sä teet pisteitä muka Liigassa? Tai edes Mestiksessä? Niin kovia karjuja ei enää oikein ole, jotka A-junnuista suoraan hyppäävät Liigaan. Eikä sellaisia oikein koskaan ole ollutkaan. Selänteen Teemukin painoi yhden vuoden divisioonaa ja hän sentään oli huippusnaipperi. (Timo) Pärssinen painoi melkein kolme vuotta divaria. Hentunen neljä. (Antti) Virtanen lähti Kerhosta vielä vuodeksi Sporttiin.
Julkisuudessa on ollut paljon keskustelua, miten kansainvälisellä tasolla Suomi olisi tippunut pelaajatuotannon laadussa muiden huippumaiden kyydistä. Yksi oire tästä on suomalaisten pelaajien lähes totaalinen puuttuminen NHL:n ykkösketjuista. Miksi Suomi siis tuottaa vain kolmoskentän duunareita?
- Mä olen tämän kysymyksen edessä, kun mulla on tuo kiekkoakatemia tuon Aurajoen lukion poikien kanssa. Mulla on nyt sellainen koeprojekti, jossa on mukana ysikolmosia, ysinelosia ja ysivitosia yksi joukkueellinen ja mä toivoisin, että saisin jonkinmoisia vastauksia. Yksi juttu on selvä, josta Wahlstenin Juuso ja Nummisen Kallut ja muut ovat puhuneet. Me pelataan tätä peliä liian isolla massalla. Siis tämä neljän kentän juniorirotaatio, jossa kaikki pelaa tasaisesti. Tällainen laatupeliaika, jota pentujen tulisi saada, sitä on tosi vähän. Liian vähän turnauksia, liian vähän sarjapelejä ja sitten harjoitellaan kaikennäköistä pohkeen taivutusta ja pikkusormen venytystä. Pojat ei saa itsessään pelata. Tämä homma pureksitaan pelaajille liiaksi enkä mä väitä, että meillä valmentajilla on oikeat vastaukset edes antaa.
- Pelaajien pitää antaa kasvaa vahvuuksiensa kautta. Me tarvitaan maaleja tekeviä, pitkiä, paksuja, laihoja ja kaikentyylisiä pelaajia. Meidän tulisi ryhtyä kehittämään näitä pelaajia vahvuuksien kautta. Laji-ihmisten tulisi puhua vahvuuksista. Kun mä kysyn joltain valmentajalta, että missäs vaiheessa Keijo nyt on, niin mä saan viiden negatiivisen jutun listan. Mua ei kiinnosta se, vaan mitkä on sen Keijon vahvuudet. Jokaisella on vahvuuksia ja me lueteltaisiin ne ensin. Annettaisiin niiden kehittää niitä vahvuuksia, niin mä uskoisin, että meillä olisi paljon enemmän eri tyylisiä pelaajia. Nythän me pelataan samalla mössöllä koko ajan. Nythän meillä on hirveästi näitä kolmannen ja neljännen kentän laitureita, jotka kaikki näyttävät vähän samalta. - Venäjällähän asia toimii niin, että junnut pelaa D-, C- ja B-junnuissakin kahdella tai korkeintaan kolmella kentällä. Ei siellä mitään neljän kentän puuhastelua ole ennen kuin miehissä, vasta kun ne on kasvanut äijiksi. Parhaimmat pelaavat Venäjällä jopa kolmella pakilla, samoin pelaa kanukit. Meillä taas on pienestä pitäen nauhasäännöt ja lämärikiellot ja minuutin vaihdot. Sitten kun sitä mennään: yksi, kaksi, kolme ja neljä, niin sä olet jopa kymmenen minuuttia siellä kylmässä vaihtoaitiossa. Mitä siitä pelistä silloin tulee?
Mitä siis neuvoksi ennen kuin Suomi tippuu lopullisesti kelkasta?
- Antaa poikien perkele pelata - ja paljon. Parhaat pelaa. Sitten meillä on harrastesarjoja ja antaa niiden harrastaa. Mutta ne, jotka ovat tosissaan siinä leikissä, niin antaa heidän pelata. Antaa niiden yrittää voittaa niitä pelejä - jopa yksikseen. Mun logiikkaan ei sovi mitenkään se, että jos on taitavia poikia ja niin innokkaita, että haluavat harjoitella neljä tuntia päivässä, niin miksi meidän pitää mennä niiden tahtia, jotka raahataan sinne halliin väkisin? Jos niille tulee paha mieli, niin niille saakin tulla mun mielestä paha mieli. Ettei parhaille tule paha mieli, kun niillä ei tule edes hiki. Tämän pitää olla homman nimi alusta asti. Meidän valmennusjärjestelmä vaan pelkää, että siitä lopettaa pelaajia. Onko meillä muka varaa menettää nämä huippulahjakkuudet? Nyt nämä meidän lahjakkaimmat siirtyvät jalkapallon, salibandyn, koripallon ja yleisurheilun pariin, kun ne eivät saa puristettua sitä adrenaliini- ja hikimäärää kiekkokaukalossa. Sitä ne oikeasti haluaisivat tehdä. Ne tylsistyy nyt siellä kaukalossa, Lehkonen sanoi ja jatkoi.
- Nyt kun me mennään tällä "kaikki pelaa" -systeemillä neljän kentän rotaatiolla, niin ethän SINÄ voita sitä peliä. Sen aina voittaa joukkue. Mä haluaisin, että se tilanne on se, että kun pelaaja menee peliin, niin se tietää, että se tulee pelaamaan joka toista vaihtoa. Sillä on päässä ajatus, että “mä oon se leaderi. Jos mä pelaan hyvin tänään, mä voitan tän pelin”. Sellaisia pelaajia me tarvitaan. Sen lisäksi me tarvitaan junnupuolelle sellaisia päättäjiä, että ne osaa erottaa kentältä ne pari pelaajaa, jotka tulevat voittaman noita pelejä. Nyt pelaajat menevät miestenkin tasolla hoitamaan omaa juttuaan ja odottamaan, että kaveri hoitaa omansa. Sitten kun sä häviät sen pelin, niin se peli on hävitty vähän niin kuin ryhmänä. Mutta se kun sä joudut siellä tosi paljon tekemään ja touhuamaan, niin sä tiedät, että nyt tuli turpaan, kun mä en ollut hyvä tänään. Kun voitetaan, sä tiedät tehneesi 3+4 ja olleesi äijä. Meillä ei ole paljoa johtavia pelaajia, jotka on tottunut voittamaan pelejä tämän takia. Kun ne ei ole junnuna päässyt tekemään sitä. Edelleen mennään sitä neljän kentän hitsaamista.
Toistojen määrä riittämätön
Lehkonen kiistää, että suomalaisten kiekonkäsittelytaito olisi lähtökohtaisesti heikompaa kuin muissa kiekkomaissa, mutta pelikäsityksessä on eroja.
- Pelikäsitys meidän pelaajillamme ei ole samalla tasolla kuin esimerkiksi slovakeilla, mutta kiekon kanssa mekin tehdään kaikennäköistä. Mutta miten sen käsittelytaidon toisi tuonne peliin illasta toiseen ja vaihdosta toiseen? Miten sitä tehdään voittavana, eikä koettamalla yhdessä vaihdossa jotain ja odottaa taas kolme vaihtoa vuoroasi. Eli puhutaan toistomääristä. Meidän toistomäärät harjoituksissa ja pelitilanteissa pennusta miehiin ei ole riittäviä. Toisin on tshekeillä, slovakeilla ja venäläisillä. Me annettaan hirveästi tasoitusta kun me ei herkkyysiässä 8-15 -vuotiaana tehdä tätä tarpeeksi. Siinä iässä pitäisi tehdä hirveästi toistoja, että silmä tottuu, käsi tottuu ja keho tottuu. Nyt meillä pelataan ehkä 20 peliä vuodessa siinä iässä. Eihän se ole riittävää! Nekin pelit pelataan sitten vielä neljällä ketjulla. Tämä on aivan skitsofreenista. C-junnuissa aletaan harjoittelemaan enemmän ja ruvetaan jonkun verran enemmän pelaamaan. Mutta edelleen ne toistomäärät on liian alhaisia, “Ika” paasasi. Lisäksi juniorikiekkoilussa vaikeutetaan Lehkosen mielestä pelaajien kehittymistä keinotekoisilla säännöillä.
- Meillä on tämän lisäksi aivan naurettavia systeemejä. Ajatellaan, että sulla on jonkun ikäluokan peli tuolla. Sanotaan vaikka, että olet syntynyt 1989 ja pelaat B-junnuissa. Sulla olisi B-junnujen peli aamupäivällä, mutta sä et saa mennä enää pelaamaan illalla A-junnujen peliin, kun säännöt kieltää. Tämä sääntö menee ihan pikkupentuihin asti. Nyt kun meillä 10-vuotias poika, joka pystyisi pelaamaan vanhemmissa ja vieläkin vanhemmissa. Nyt kun se palaa sen aamun pelin, niin neljän kentän rotaatiolla se tarkoittaa kolme kertaa 15 minuutin erillä tehokasta peliaikaa noin kymmenen minuuttia. Tämän pelin jälkeen säännöt kieltää seuraavaan ikäluokan peliin menemisen. Tshekeissä ja Venäjällä nämä jätkät saattaa pelata päivän aikana kolmekin peliä. Miksi Suomessa pelaajat ei saa pelata kolmea peliä päivässä? Miksi säännöt kieltää sen?
Lehkosen mielestä Suomesta ei kertakaikkiaan nouse riittävästi taitavia dominoivia pelaajia.
- Filppulahan löi itsensä miesten tasolla taitavana pelaajana läpi ja se oli tosi makeeta. Lepistö on lyömässä itseään läpi. Ketkä ne muut ovat? Immonen, Viuhkola, Jokinen. Mua kiinnostaa se, että nämä pelaajat on päässyt tekemään sitä ja ovat päässeet johtaviin rooleihin. Ei ne ole ilmaiseksi sinne päässeet. Ei "Jortsu" tai Alatalo ole niille mitään antanut, vaan nämä kaverit on ottanut sen roolin. Kyllä nämä niin kovia valmentajia ovat, etteivät ne mitään anna, elleivät pelaajat ole maksaneet sitä hintaa ja murtaneet itsensä siihen asemaan. Meiltä puuttuu tämän tason jätkiä, jotka on pienestä pitäen ottanut johtavan pelaajan roolin. Mä haluaisin nähdä, että ympäri Suomea laitettaisiin porukat pieniksi ja alettaisiin puskemaan tuon tason pelaajia ulos. Okei, niiden pelaajien pitää itse ottaa se, mutta jos pelataan kahdella kentällä, niin kyllähän jätkät tietää, kenessä on vika, kun ei voitettu. Ei voi syyttää kuin korkeintaan sitä toista kenttää.
Pelaajaringin supistaminen koskisi Lehkosen mielestä kuitenkin vain juniorisarjoja.
- Kaikkihan ymmärtää, että miesten peleissä pelataan siihen tahtiin, että siellä on pakko olla reservissäkin miehiä. Kun pelataan kolme peliä viikossa, niin se menee siihen rotaatioon. Taitotasoa täytyy kompensoida jollain. Jos taitoa ei ole, niin se kompensoidaan esimerkiksi vauhdilla tai painitaan paljon. Se taas vaatii sen neljännen ketjun. Liiga on siinä mielessä ihan eri juttu kuin junnupuoli. Nyt vaan tuo Liiigan malli on apinoitu tuonne ihan pieniin asti.
- Kun mä olen aika paljon seurannut junnupelejä, niin mä olen ihan selvästi aistinut, että ne parhaat pelaajat on tylsistyneitä siellä. Ne on ollut se pahoinvoiva osa, kun ei pääse riittävästi esiintymään. Lapsen maailma on niin perkeleen julma, että jos joku munaa ja vetää vihkoon, niin ne sanoo tosi pahasti toisillensa. Vaikka valmentajat sanoisi mitä, että ollaan tiimi. Jos ne pelaa samassa kentässä, niin ne ei enää syötä toisilleen, koska jos sä syötät, se kaveri menettää sen kiekon joka tapauksessa. Paljon tehdään sitä, että laitetaan hyvät pelaamaan huonojen kanssa. Se tarkoittaa sitä, että ne ei lainaa sitä kiekkoa ollenkaan ja siellä on yksi kaveri, joka pelaa yksin. Tämän lisäksi ne huonommat alkavat pelkäämään kiekkoa, että älä vaan mulle syötä. Mulla ei ole oikeita vastauksia, mutta toivottavasti saan ne tässä mahdollisimman pienellä viiveellä.
Jääkiekossa ei verkkoa välissä
Lehkosen mukaan kansallisten pääsarjojen suurin uhka tulee lajin ulkopuolelta.
- Yksi asia joka meidän tulee hyväksyä on, että jääkiekko on fyysinen peli. Siinä ei ole verkkoa välissä. Kaikki ihmiset, jotka on jääkiekon sisällä, tietää mitä me halutaan nähdä. Me halutaan nähdä kovaa äijämäistä jääkiekkoa. Sitten taas jääkiekon ulkopuolella halutaan nähdä jääkiekko jollain toisella tavalla. Meidän laji-ihmisten tulisi keskittyä vain omaan tekemiseemme. Puhutaan näistä elementeistä: tämä on vauhdikas laji, johon kuuluun taito mukaan, ja taitokiekkoilijoita pitää suojata koiruuksilta.
- Lisäksi kaipaan tunnetta, ja että hyväksyttäisiin se, että joskus jääkiekossa vähän kiroillaankin. Että välillä vaikka painitaankin. Että siellä tehdään virheitäkin. Vaikka ei me haluttaisi nähdä niitä virheitä, mutta tiedostettaisiin, että ne osa tätä peliä. Jos me mentäisiin normaaliin keskivertoon liigamatsiin, niin me nähtäisiin tunneskaalaa laidasta laitaan, eikä siellä olisi yhtään steriiliä tapahtumaa. Siellä olisi paljon uskallusta yrittää uskomattomia juttuja siinä pelin sisällä. Pitäisi myös hyväksyä, että kun molemmat koettaa voittaa, niin siellä saattaa tulla ylilyöntejä. Se ei ole niin vaarallista. Paljon vaarallisempaa on tälle lajille, että me tehdään tästä steriili peli. Se mua pelottaa. Laji-ihmiset ja ne, jotka on päättävissä elimissä, pelkäävät niin pirusti, että mitä jos meistä kirjoitetaan negatiivisesti. Kirjoittakoon. Ei mennä näiden ei-laji-ihmisten hömppään mukaan. Lehkosen ajatukset jääkiekon juniorimäärien pienentämisestä ja toiveet sidosryhmille pyllistämisestä johtaisivat tietyissä ajatuskuvioissa kohti tilannetta, että jääkiekko ei välttämättä olisi enää Suomen suosituin urheilulaji. Lehkonen on kuitenkin maksamaan sen hinnan.
- Ehdottomasti. Tietysti haluan uusia ihmisiä tämän lajin pariin, mutta en halua mukaan sellaisia ihmisiä, jotka vievät tätä lajia väärään suuntaan. En halua tästä mitään verkkopeliä. Kun minä hyppäsin tähän lajiin mukaan, niin olin niin tohkeissani, kun yksi ottelu oli kuin pikkuruinen elämä. Nyt jos tämä menee siihen, että me ollaan varpaisillaan koko ajan, niin ei saada mukaan enää niitä pelaajia, jotka haluaisivat pelata äijämäistä peliä. Mä tiedän tapauksia, että joku on aloittanut lätkäharrastuksen, kun joku esikuva ampuu hyvin. Nyt meillä on junnuissa lämärikielto. Aivan uskomaton juttu! Sitten mä olen kuullut, että joku haluaa taklata kovaa. Nyt meillä on pennuissa taklauskielto, kun ne on elastisimmillaan ja niiden motoriikka on parhaimmillaan. Ne pennut ihmettelee, että mihin ne oikein on tullut. Yksikin poika sanoi mulle, että “Mä tulin pelaamaan jääkiekkoa, mutta kun tässä pelissä ei saa taklata, niin mitä mä täällä teen? Isi, vie mut salibandyyn takaisin.” Pikkupoika ilmoitti näin.
- Lisäksi kaipaan taitoa. Kiekon syöttämistä ja vastaanottamista. Sitä, että kovassa vauhdissa uskalletaan pelata kiekollista peliä. Ettei se aina ole sitä, että heitetään kiekko päätyyn. Toivon, että uskallettaisiin pelata klap klap -kiekkoa silläkin uhalla, että kiekko menetetään siniviivalla. Liigassa kymmenen joukkuetta menee pudotuspeleihin, niin onko se niin kauheaa ottaa riskejä kiekon kanssa?
Lehkonen kuitenkin kannattaa avointa SM-liigaa, joten hän myöntää, että karsintaottelujen kaltaisissa elämän ja kuoleman otteluissa riskinotto ei ole aina mahdollista.
- Pikkujengit joutuu miettimään näitä asioita. Valmennusfilosofisia asioita nämä ovat, että paljonko otat riskejä. Mutta tämä heijastuu tuonne junnupuolelle, kun junnuvalmentajat apinoi liigavalmentajia. Jääkiekkoliitto valmentaa näitä junnuvalmentajia ja siellä puhutaan sellaisista asioista kuin numeraalinen jääkiekko eli esimerkiksi enemmän siirtoja ja purkuja tehnyt joukkue yleensä voittaa ottelun. Tämä on ihan tilastollista faktaa. Tämä taas tarkoittaa, että moni junnuvalmentaja sanoo, että ykkösellä pois ja punaiselta päätyyn. Kun junioripeleissä siirtojen määrä alkaa olemaan 80-90, niin se on aika uskomaton määrä kuinka monta kertaa luovutaan vapaaehtoisesti kiekosta. Kiekkoa vaan siirretään pois alueelta ja oman maalin läheltä. Se on sitä, kun voittamisen vimma on niin suuri, mutta jos pennut saisi päättää, niin luopuisiko ne siitä pelivälineestä? Valmentajat haluavat voittaa turvatakseen oman asemansa, mutta hinta on, että ylemmäs ei siirry taitavampia pelaajia.
Ismo Lehkoselta löytyy myös kokemusta muiden kiekkokulttuurien tuotteiden valmentamisesta. IFK:n aikana hän valmensi muun muassa Jan Calounia, Marek Zidlickyä ja Jaroslav Bednaria.
- Kun me puhuttiin, että pelataan se pitkä vaihto pomminvarmasti, niin ne eivät voineet ymmärtää sitä, eivätkä ne halunneet toteuttaa sitä. Runkosarjassa tuo ajatus oli mahdoton. Kun me johdettiin maalilla tai kahdella ja puhutaan kuitenkin tiimille pelaamisesta. Se oli niille käsittämätöntä, että miksi perkeleessä me luovutaan tuosta kiekosta. Pelataan alas tai haetaan uudestaan, mutta kun siinä joukossa on myös suomalaisia pelaajia, jotka haluaa päästä nopeasti vaihtoon. Zidlickykin kikkaili aina alimpana miehenä kiekon kanssa hirveällä itseluottamuksella. Välillä menetti ja multa hiukset lähti päästä, mutta mä tiesin, että mun on ihan turha mennä räpeltämään siihen. Mä kuitenkin tykkään kiekollisesta pelistä, joten olin valmis maksamaan sen hinnan. Ne jätkät tiesi sen. Mutta kun me saataisiin Suomessa enemmän ihmisiä pienestä pitäen tuohon ajattelutapaan, niin se olisi makeeta. Tämä on mun mielipide ja mä tiedän, että se ei ole voittavaa jääkiekkoa. Tässä pitää kuitenkin erottaa ne pelit, joissa pelataan mestaruuksista ja meidän kasvattavat sarjat. Sellaiseksi tulkitsen esimerkiksi Liigan runkosarjan ja Mestiksen runkosarjan.
Antti Helminen (anttihelminenjatkoaikacom) 8.9.2005 22.05

Harri Hakkarainen, jääkiekkoilijan fyysisestä harjoittelusta ja kehittymisestä

Teini-ikäisille kilpaurheilijoille tulisi tehdä terveystarkastus, joka selvittää mitä nuoren urheilija kanttaa tehdä ja mitä välttää, suosittaa lääkäri-valmentaja Harri Hakkarainen.
Harri Hakkarainen on kahden tutkinnon urheiluvaikuttaja. Hänellä on sekä lääkärin että valmentajan koulutus. Se ei ole kovin tavallista. Itse hän arvioi, että vastaavan koulutuksen omaavia kollegoita on Suomessa alle puoli tusinaa.

JääKiekkoilijan Fyysisestä Harjoittelusta Ja Kehittymisestä

View more presentations or upload your own.

Juniorikiekkoilun vallankumous

Mertaranta ja Tamminen ovat sitä mieltä, että suomalaisen kiekkoilun todelliset osaajat, valmentajat, on kutsuttava pikaisesti koolle. Jääkiekkoliiton tehtävä on koordinoida kehitystyötä ja viedä viestiä eteenpäin seuroille.- Jengi koolle Vierumäelle, ovet kiinni ja yhteenveto, jonka mukaisesti toimitaan neljä vuotta. Pysähdy, analysoi ja toimi, Tamminen painottaa.Tamminen korostaa, että ihminen oppii sitä, mitä tekee.- Tässä on kysymys ajattelun vallankumouksesta. Lapsille on annettava seurojen harjoituksissa kotitehtäviä, kuten sata laukausta vanerilta tai kaksi tuntia yksi vastaan yksi –harjoitusta kaverin kanssa. Sellainen pelaaja, joka harjoittelee vain seuran treeneissä, 50 minuuttia kerrallaan, ei kehity huipuksi, Tamminen sanoo.
Mertaranta ihmettelee, miksei jääkiekkoliitto ole saanut aikaiseksi asennemuutoksia.
- Kellot ovat soineet monta vuotta, mutta mitään ei ole tapahtunut.Sedät ihmettelevät lisäksi sitä, miksi keskustelua käyvät kaikki muut paitsi asioista vastaavat henkilöt. Mertarannan ja Tammisen mielestä suomalaisissa kiekkoseuroissa keskitytään liikaa joukkueiden menestymiseen, vaikka kaiken lähtökohtana pitäisi olla yksittäisen pelaajan kehittäminen.
YLE
Osa 1

Osa 2

Osa 3

Osa 4

JÄÄKIEKKOILIJAN LAJITAIDOT

Jääkiekko on taito-, nopeus-, voima-, nopeuskestävyys- sekä kestävyyslaji (Hakkarainen 2004), joka edellyttää erityisesti hermolihasjärjestelmän kykyä hyödyntää liikenopeutta.jääkiekkosuoritukseen vaikuttavat perimä, fysiologinen kunto,
taitotaso, fysiologiset ja sosiaaliset kyvyt, ympäristö ja valmennus. Westerlundin (1997) mielestä jääkiekossa yhdistyvät yksilölliset ominaisuudet ja taidot sekä joukkuepelin täsmällisyys. Näin ollen pelaajan tulee hallita pelikäsitys, henkiset ja sosiaaliset pelivalmiudet, tekniset ja motoriset taidot sekä fyysiset valmiudet. Edellisistä muodostuvat pelaajan pelitaidot nopeasti vaihtuvissa pelitilanteissa ja rooleissa, jotka hänen tulee sisällyttää kentällisen yhteistyöhön ja joukkueen ryhmädynamiikkaan. Chambers (2000) lukee kenttäpelaajan teknisiin perustaitoihin kuuluviksi luistelun, kiekon laukaisun, mailan käsittelyn ja kiekon hallinnan, kiekon syöttämisen joukkuetoverille ja kiekon haltuunoton, kiekon torjunnan, riiston sekä taklaukset ja niiden vastaanotot. Stamm (2001, 11) pitää tasapainotaitoa jääkiekkoilijan tärkeimpänä taitona, kaikkien teknisten perustaitojen perustana. Jääkiekon pelaaminen edellyttää mahdollisimman monen taidon automatisoitumista, jolloin pelaajan ei tarvitse ajatella perusliikkumista tai perustaitojen toteuttamista, vaan hän voi kiinnittää riittävästi huomiota pelin asettamiin vaatimuksiin.
Luistelutaito on jääkiekkoilijan tärkein taito. Ilman kunnon luistelutekniikkaa muiden jääkiekossa vaadittavien taitojen oppiminen on erittäin vaikeaa. Luistelu on pohjimmiltaan yhden jalan vuorotteleva tasapainosuoritus. Oikea luistelu-asento luo perusteet tasapainolle ja luistelunopeudelle. Luistelu-asennossa polvet ja nilkat ovat koukistuneet, ylävartalo on pienessä etunojassa lantiosta lähtien, pää on pystyssä ja katse suuntautuu eteenpäin. Painopiste on keskellä jalkapohjaa. Luistelijaa edestäpäin katsottaessa suora linja kulkee jalkaterästä polven kautta leukaperään. Sivusta luistelijaa katsottaessa nilkka, polvi, lonkka, hartia ja pää muodostavat suoran linjan luistelijan suorittaessa luistelupotkua.Optimaalista luistelutekniikkaa ei ole analyyttisesti pystytty määrittelemään. Useat erilaiset luistelutekniikat voivat tuottaa saman luistelunopeuden. Kuitenkin voiman ja nopeuden lisääminen vähentävät käytettäviä tekniikoita. Taitava luistelija hallitsee tehokkaan, vähän energiaa kuluttavan etu- ja takaperiluistelun, pysähdykset, lähdöt, käännökset sekä rytmin- ja suunnanmuutokset.
Kiekonkäsittelytaidon avulla pelaaja pitää kiekkoa hallussaan muuttuvissa tilanteissa ja pystyy näin osaltaan hallitsemaan pelin virtausta. Pelaajan käsitellessä kiekkoa hänen tulisi pitää käsiään irti vartalostaan. Kiekko pysyy parhaiten pelaajan hallinnassa ollessaan keskellä mailan lapaa.Kiekonkäsittelytaidon tulisi olla niin automatisoitunut, ettei pelaajan tarvitsisi seurata katseellaan kiekkoa. Pelaajan katseen täytyy suuntautua ylös, jotta hän voi seurata pelikentän tapahtumia. Kiekon hallinnassa pelaajaa auttaa kehittynyt perifeerinen näkökyky. Nopean ja tarkan laukaisutaidon avulla pelaajat tekevät kaikista maaleista noin ¾. Kaksinkamppailuvoima edellyttää pelaajalta hyvien voimaominaisuuksien lisäksi oikeaaikaisuutta, teknistä taitavuutta ja nopeutta. Pelitilanteissa ratkaisevaa on myös kiekon ja mailan käsittelynopeus. Käsien nopeuteen jääkiekon lajiteknisissä suorituksissa vaikuttavat osaltaan myös hartiaseudun ja keskivartalon lihaskunto. Lihasvoima ja - tasapaino tukevat lajitaitojen kehittymistä. Nopeusvoima mahdollistaa räjähtävät suoritukset. Lajinomainen nopeus on pelinomaista nopeutta. Jotta pelaaja säilyttäisi suorituskykynsä läpi koko ottelun, tarvitsee hän lajikestävyyttä johon taas vaikuttaa oleellisesti tekninen taitavuus suoritusten taloudellisuuden kautta.

Jääkiekkoilijan taitojen kehittyminen ja harjaannuttaminen

Taidon ja tekniikan herkkyyskaudet ajoittuvat lapsuuteen ja sen vuoksi monipuolinen
liikunnan harrastaminen on tärkeää. Taito ja tekniikka kehittyvät samanaikaisesti yleistaitojen kanssa 3-6 -vuotiaana,joten siirryttäessä myöhemmin lajitaitojen opetteluun hyvästä liikehallintakykyjen hallinnasta on apua. Tosin sekä yleistaitoja että liikehallintakykyjä kannattaa harjoitella myös lajitaitoihin siirtymisen jälkeen yli 7-vuotiaana. Mero (2004b, 244) esittää, että joissakin voimakkaasti taitopainotteisissa lajeissa, kuten useissa palloilulajeissa, lajitaitojen harjoittelun tulee alkaa jo ennen 7. ikävuotta. Ikävuodet 7-11 ovat yleistaitojen
vakiinnuttamisen, liikehallintakykyjen ja erityisesti urheilullisten lajitaitojen
kehittämisen aikaa.Toisaalta Westergårdin (1990a) mukaan lapsen harjoittelun pitäisi painottua monipuolisten liikuntataitojen kehittämiseen murrosikään asti. Tänä aikana opittu laaja liikevarasto luo edellytyksen oman lajin huipputekniikan oppimiselle. Vaikeampien lajitaitojen oppiminen tapahtuu myöhemmin nuoruudessa. Lajitaitojen viimeistelyn tulee tapahtua ikävuosien 11–14 aikana lähes kaikissa lajeissa. Mikäli nuori urheilija tähtää huippu-urheilijan uraan, tulisi lajitekniikan olla opittu noin 13–14-vuotiaana. Kun tekniikka on virheetön, urheilija jatkaa sen viimeistelyä suoritusten automatisoimiseksi. Huipputasolla pienikin suorituksen paraneminen vaatii paljon harjoittelua. Joidenkin nuorten kohdalla saattaa kasvupyrähdyksen aikana liikuntataitojen oppiminen vaikeutua.

Jääkiekkoilijan perus- ja lajitaidot

Perus- ja lajitaito -jaottelun lisäksi taidot jakautuvat jatkumolle liikesuorituksen mukaan kolmeen luokkaan. Janan toisessa päässä ovat lyhytkestoiset erilliset liikkeet, joilla onselvä alku ja loppu, esimerkkinä jääkiekon laukaiseminen. Keskimmäisen ryhmän muodostavat jaksottaiset liikkeet, joissa erilliset liikkeet nivoutuvat yhteen ja muodostavat oman kokonaisuuden, kuten voimistelusarja. Toistuvat jatkuvat liikkeet, joilla ei ole erillistä alkua ja loppua, kuten esimerkiksi luistelu, muodostavat janan toisenpään.
Taidot jakautuvat myös suljettuihin taitoihin ja avoimiin taitoihin. Suljetuissa taidoissa suoritusympäristö on muuttumaton ja suoritustilanne on ennalta arvattavissa, kuten painonnostossa. Avoimissa taidoissa suoritusympäristö on jatkuvasti muuttuva ja´suoritustilanne vaatii liikkujan reagoimista ja sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin,kuten painissa.
Liikkeen vaatima tarkkuus jakaa liikuntataidot karkeamotorisiin taitoihin ja hienomotorisiin taitoihin. Karkeamotoristen taitojen suorittamiseen liikkuja käyttää suuria lihasryhmiä. Nämä taidot, kuten juokseminen, hyppääminen ja potkaiseminen, edellyttävät vähemmän liikkeiden tarkkuutta. Hienomotoriset taidot vaativat pienempien lihasryhmien tarkempaa hallintaa ja liikkeen tarkkuutta, kuten pianonsoitto tai piirtäminen.

LIIKUNNALLISEN TAITAVUUDEN KEHITTYMINEN

Liikunnallinen taitavuus on kuntotekijöiden (nopeus, liikkuvuus, kestävyys ja voima) jaliikehallintakykyjen (reaktiokyky, orientoitumiskyky, tasapainokyky, rytmittämiskyky,yhdistelykyky, erottelukyky, sopeutumiskyky ja kyky erilaistumiseen) välistä yhteistoimintaa. Liikunnallinen taitavuus on lihasten ja hermoston yhteistyökykyä, koordinaatiokykyä, jonka avulla yksilö omaksuu erilaisia liikemalleja ja oppii niiden pohjalta uusia. Nopeus tarkoittaa hermo-lihasjärjestelmän kykyä tuottaa toimintoja mahdollisimman lyhyessä ajassa. Nopeus jakautuu reaktionopeuteen (kyky reagoida nopeasti ärsykkeeseen), räjähtävään nopeuteen (yksittäinen mahdollisimman nopea liikesuoritus) ja liikkumisnopeuteen (nopea siirtyminen paikasta toiseen). Nopeus on voimakkaasti periytyvää hermo-lihasjärjestelmän osalta. Biologisten rakennemuutosten aikaansaaminen ja nopeuden kehitysalueen laajentaminen on helpointa hyvin varhaisessa vaiheessa lapsena, ennen kuin keskushermoston kehitys päättyy.Murrosiässä hermoston kehittyminen saavuttaa aikuisen piirteet. Nuori saavuttaa reaktionopeuden ja liiketiheyden maksimiarvot, joita on myöhemmin vaikea parantaa. Nopeus kehittyymurrosiässä erittäin tehokkaasti, koska myös voimaominaisuudet paranevat huomattavasti.

Liikkuvuus eli notkeus tarkoittaa kykyä tehdä liikelaajuudeltaan suuria liikkeitä.Liikkuvuus on fyysisen kunnon osa-alue, joka on riippuvainen niveltä ympäröivien nivelsiteiden, jänteiden ja lihasten venyvyydestä ja lihasvoimasta. Hyvä liikkuvuus on tärkeä edellytys fyysisen kunnon muidenkin osa-alueiden kehittämiselle. Liikkuvuuden otollinen kehittämisvaihe ajoittuu aikaan ennen murrosiän pituuskasvupyrähdyksen alkua. Murrosiässä pituuskasvu ja lihasmassan kasvu huonontavat liikkuvuutta ja heikentävät sen kehittämismahdollisuuksia ratkaisevasti.
Aikaisemmin hankittua notkeustasoa sen sijaan on helppo ylläpitää.

Kestävyys tarkoittaa henkistä ja ruumiillista kykyä vastustaa väsymystä jatketussa lihastyössä (Autio 2001, 40.41). Fyysinen kestävyys jakautuu karkeastienergiaaineenvaihdunnan muutosten mukaan aerobiseen ja anaerobiseen kestävyyteen. Aerobinen kestävyys on elimistön kykyä jatkaa fyysistä työtä hapenoton ja .kulutuksen pysyessä tasapainossa. Anaerobinen kestävyys onelimistön kykyä vastustaa väsymystä yhtäjaksoisessa suorituksessa hapentarpeen
ylittäessä hapenoton. Kestävyyden kehittämisen kaikkein otollisin aika on murrosiän kasvupyrähdys. Tällöin sydämen koko suhteessa ruumiinpainoon on hyvin edullinen. Ilman harjoitteluakin nuoren kestävyyssuorituskykyyn vaikuttavat absoluuttinen hapenottokyky ja aerobinen energianmuodostuskapasiteetti lisääntyvät biologisenkasvun myötä. Anaerobinen kapasiteetti on yhteydessä lihasmassaan ja paranee huomattavastivasta murrosiän jälkeen.

Voima on hermo-lihasjärjestelmän kykyä vaikuttaa ulkoisiin kuormiin ja voimiin paikallaan pitävästi (staattisesti), voittavasti (konsentrisesti) tai peräänantavasti (eksentrisesti). Voima jakautuu nopeusvoimaan (nopea voiman tuottaminen), maksimivoimaan (suurin mahdollinen tahdonalaisessa kertaponnistuksessa tuotettu voima) ja kestovoimaan (pitkäkestoinen voiman tuottaminen). Lasten ja nuorten voima kehittyy perintötekijöiden ja harjoittelun yhteisvaikutuksena. Lihasten absoluuttinen maksimivoima kasvaa ilman erityistä voimaharjoitteluakin kahdenkymmenen ensimmäisen ikävuoden aikana. Hormonaalinen kypsyminen kiihtyy pojilla murrosiän aikana lisäten lihasmassaa ja voimaa. Voiman suhteellinen kasvuhuippu on noin 15 vuoden iässä ja saavuttaa absoluuttisen huippunsa,harjoittelun tasosta riippuen, vasta 20-30 vuoden iässä. Nopeusvoiman nopein kehitysvaihe on pojilla 13-15 vuoden iässä. Kestovoimakkuus kehittyy pojilla loivasti 13-16 vuoden iässä, jolloin poikien hartiaseudun kestovoimakkuus kehittyy nopeasti. Voiman kehittyminen tukee myös motoristen taitojen oppimista.

Varhain kypsyvät näyttävät lahjakkailta;harha?

Biologisesti varhain kypsyvät lapset yleensä menestyvät urheilussa paremmin . Malinan (2002, 267) tutkimus osoitti, että 10.12 -vuotiaiden jääkiekkoilijoiden luustoiän hajonta oli vielä
suurehko, mutta 13-16 vuoden iässä myöhään biologisesti kypsyviä nuoria oli erittäin
vähän. Tämä johtuu valikoinnista (itse, valmentaja, urheilujärjestelmä tai edellisten yhdistelmät), varhaisemmin kypsyvien paremmasta urheilumenestyksestä, pelin luonteen muuttumisesta fyysisemmäksi tai edellisten seikkojen yhdistelmistä. Nopeasti kehittyvät lapset ja nuoret näyttävät helposti lahjakkaammilta kuin todellisuudessa ovat, kun taas hitaasti kehittyvä lahjakas lapsi voi näyttää lahjattomalta. Monet lapsi- ja nuorisourheilun tutkijat ovat sitä mieltä, että 10-17.vuotiaat lapset tulisi luokitella urheilussa biologisen kypsyyden eikä kalenteri-iän perusteella. Tarkkojen ja rutiininomaisten käyttökelpoisten metodien löytäminen biologisen iän määrittämiseksi on kuitenkin ongelmallista. Joissakin lajeissa, kuten jääkiekossa, myös syntymäajankohta näyttää aiheuttavan valikointia. Ttkimuksessa 619:stä juniorijoukkueen valintatilaisuuteen osallistuneesta pojista 59,5 %, ja heistä 40:stä jatkoon päässeestä 77,5%, oli syntynyt alkuvuodesta.
Näyttää siltä, että vuosiluokkajakoon perustuva kilpailujärjestelmä syrjii loppuvuodesta
syntyneitä lapsia, jotka jäävät kehityksessä alkuvuodesta syntyneiden jalkoihin.

Biologinen ikä ja kalenteri-ikä

Biologinen ikä ja kalenteri-ikä eli kronologinen ikä eroavat usein toisistaan. Meron (2004a) mukaan kalenteri-ikä on karkea biologisen iän likiarvo, jonka epätarkkuus johtuu yksilöllisen biologisen kypsymisaikataulun vaihtelusta. Kalenteri-iältään samanikäiset lapset voivat olla biologisessa kehityksessään useiden vuosien päässä toisistaan. On täysin mahdollista, että kahdesta 12-vuotiaasta lapsesta toinen on keskimääräisen 15-vuotiaan ja toinen vasta 10-vuotiaan tasolla. (Westergård 1990.) Biologisen kypsymisasteen paras arviointimenetelmä on luuston epifyysitumakkeiden kehitysaste eli luustoikä. Se on kasvuvaiheen, murrosiän kehitystapahtumien ajankohdan ja jäljellä olevan kasvun keston osoittaja. Muita käytettyjä biologisen kypsyyden arviointimenetelmiä ovat sekundaariset sukupuolipiirteet ja nuoren ikä
kasvupyrähdyksen huipun aikana. Suomalaisten pituus- ja voimakasvukehitys on Meron (2004a) mukaan jonkin verran hitaampaa kuin monien ulkomaalaisten. Tämä heijastuu osittain junioriurheilun kansainvälisiin arvokilpailuihin, joissa suomalaiset eivät menesty kovin hyvin kovaa fyysistä suorituskykyä vaativissa lajeissa. Toisaalta Sprinthall ja Collins (1995, 76)
pitävät etnisiä ja rodullisia eroja biologisen kypsymisen aikataulussa yleisenä, mutta vääräksi todistettuna harhaluulona. Heidän mielestään tärkeimpiä tekijöitä ovat ravitsemus ja osaltaan vuodenaika, jolloin murrosikä alkoi. Pituuskasvu on kaksi kertaa nopeampaa ja painonlisäys neljä tai viisi kertaa suurempaa keväällä kuin syksyllä.

Mihin pelaajan taidot perustuvat?

Jääkiekkotaidot perustuvat fyysisille valmiuksille ja lajinomaisille fyysisille ominaisuuksille. Fyysiset valmiudet ovat fyysisiä ja liikunnallisia ominaisuuksia, jotka toimivat perustana liikuntasuorituksille ja suorituskyvylle. Näitä valmiuksia ovat motorinen taitavuus, liikkuvuus, lihaskunto ja aerobinen kunto. Lajinomaiset fyysiset ominaisuudet (luisteluvoima ja –nopeus, kaksinkamppailuvoima, käsien nopeus, lihasvoima ja –tasapaino, lajinomainen nopeus ja lajikestävyys) ovat jääkiekon lajianalyysin ja kokemustiedon perusteella keskeisiä ominaisuuksia pelissä menestymisen kannalta. Pelaajat, jotka ovat hyvässä fyysisessä kunnossa, ovat vähemmän alttiita loukkaantumisille ja pystyvät kilpailemaan ja kamppailemaan otteluissa paremmin kuin fyysisesti heikommat pelaajat .Luisteluvoima ja –nopeus tarkoittaa pelissä toistuvia lyhytkestoisia ja täysitehoisia luistelusuorituksia kiekon kanssa tai ilman kiekkoa Jääkiekossa kaikki toiminta perustuu pelaajien väliseen kaksinkamppailuun . Kaksinkamppailuvoima edellyttää pelaajalta hyvien voimaominaisuuksien lisäksi oikeaaikaisuutta, teknistä taitavuutta ja nopeutta. Pelitilanteissa ratkaisevaa on myös kiekon ja mailan käsittelynopeus. Käsien nopeuteen jääkiekon lajiteknisissä suorituksissa vaikuttavat osaltaan myös hartiaseudun ja keskivartalon lihaskunto. Lihasvoima ja -tasapaino tukevat lajitaitojen kehittymistä. Nopeusvoima mahdollistaa räjähtävät suoritukset. Lajinomainen nopeus on pelinomaista nopeutta. Jotta pelaaja säilyttäisi suorituskykynsä läpi koko ottelun, tarvitsee hän lajikestävyyttä johon taas vaikuttaa oleellisesti tekninen taitavuus suoritusten taloudellisuuden kautta. Peliin ja taitosuorituksiin liittyy maksimitehoisia, lyhytaikaisia ponnistuksia. Pelitaitojen suoritusnopeuteen kuuluu luistelunopeuden lisäksi rytmin- ja suunnanmuutoksia, harhautuksia, reaktionopeutta sekä ketteryyttä. Taito on taktiikan edellytys ja pelin tasokkuus riippuu pelaajan taidoista, pelikäsityksestä ja muista pelaajan perusominaisuuksista. Ihanteellinen tilanne pelin tason kannalta olisi se, että joukkuetoverit pystyisivät luomaan kiekolliselle pelaajalla useita tarkoituksenmukaisia pelitilanteen ratkaisuvaihtoehtoja ja että hän pystyisi taidoillaan hyödyntämään niistä vaikeintakin. Taito suorittaa vaikeitakin opittuja suoritusmalleja yllättävään aikaan ja yllättävällä tavalla tekevät pelityylistä luovan.
(lähteet mm. Westerlund, Pollit,Luhtanen)

Harjoittelun määrä ja laatu ylös

Harjoitusmäärät ovat tippuneet paljon menneistä ajoista. 1970-luvun alussa syntyneet junnut harjoittelivat aikoinaan todella kovia määriä. Ja luulen, että jos A- ja B-junnujen harjoittelua verrattaisiin vaikka Hanna-Maria Seppälän tai Kiira Korven treenimääriin, ero olisi huikea, TPS Hockey Akatemian rehtori Jukka Koivu miettii.
- Olemme nyt nostaneet junnujemme treenimääriä Tepsissä selkeästi. Jatkossa meidän pitäisi päästä minimissään 20 harjoitustuntiin viikossa. Siitäkin on kuitenkin vielä pitkä matka Vladimir Jursinovin aikoihin.
Jursinovin opissa itsekin kovia tuloksia saavuttanut Saku Koivu korostaa nuorison elämän olleen muutenkin hänen junnuvuosinaan aktiivisempaa.
- Harjoittelumme oli monipuolisempaa ja siinä oli aina leikkimieli mukana. Pelasimme paljon erilaisia pelejä ja itse rakastuin jo alle kymmenvuotiaana urheiluun. Nykyisin harjoittelu on paljon systemaattisempaa, Saku Koivu pohtii.
- Hukkaamme Suomessa parhaat herkkyyskaudet, kun juniorien harjoitusmäärät jäävät paljon muista maista. Pianon tai viulun soittoa Suomessa voi kyllä harjoitella 12-vuotiaana neljästä kuuteen tuntia päivässä, mutta urheilussa emme jostain syystä toimi samoin, Lampinen vertaa.

- Nuorten valmentajiksi kaivattaisiin entistä enemmän ammattilaisia. Heidän johdollaan lapsilla olisi hyvät edellytykset harjoitella 4-6 tuntia päivässä. Meidän systeemiimme on kuitenkin pesiytynyt vääriä malleja siitä, mitä on kova harjoittelu, hän jatkaa.
Pelkällä harjoittelun määrän lisäämisellä TPS ei kuitenkaan lähde nostamaan junnujaan taas valtakunnan kärkeen.
- Harjoituksen laatu on yhtä tärkeätä kuin määrä. Tarkoituksena ei tietenkään ole tappaa ketään liialla harjoittelulla, Koivu sanoo.
TPS:n akatemia pyrkii tarjoamaan sinne valituille 18 nuorelle jääkiekkoilijalle laadukkaampaa ja yksilöllisempää harjoittelua.
Koivu on käynyt kevään aikana kehityskeskustelut akatemiaan valittujen urheilijoiden kanssa.
- Niiden keskustelujen pohjalta rakennamme Lampisen kanssa kaikille henkilökohtaiset ohjelmat. Pyrimme kehittämään nuoria heidän omien vahvuuksiensa kautta.
- Seuraavaksi käynnistämme valmentajien koulutuksen. Tämä on kokonaisvaltainen paketti, jota viemme maltillisesti eteenpäin. Tuloksia ei tule hetkessä, eikä nappia painamalle, Koivu korostaa.
- Hukkaamme Suomessa parhaat herkkyyskaudet, kun juniorien harjoitusmäärät jäävät paljon muista maista. Pianon tai viulun soittoa Suomessa voi kyllä harjoitella 12-vuotiaana neljästä kuuteen tuntia päivässä, mutta urheilussa emme jostain syystä toimi samoin, Lampinen vertaa.
Lampisen rooli Tepsissä kasvaa
Olemme käyneet Jukan kanssa akatemialaisten testituloksia läpi ja tiedämme nyt, mitä puuroa siellä on syöty.
- On tärkeätä tietää, missä menemme, ja mitä osa-alueita meidän pitää kunkin pelaajan kohdalla jatkossa kehittää, Lampinen miettii.
- Jokainen nuori kehittyy omaa tahtiaan. Fyysisen kehityksen ero voi olla kolmekin vuotta, hän jatkaa. Hyvä esimerkki tästä on Mikko Koivu, joka kehittyy edelleen 25-vuotiaana jättiharppauksin.
- Minulla oli nuoruusvuosina niin kova pituuskasvun vaihe, että jätimme tietoisesti punttitreenin silloin pois.
- Vähän vaikeatahan se oli pelata, kun vierellä oli pelaajia, jotka vetivät jo täysiä punttitreenejä.
- Se oli kuitenkin täysin tietoinen ratkaisu Jukalta ja Kyöstiltä. Ratkaisu on myös osoittautunut oikeaksi, Mikko Koivu sanoo.

Julkaistu 31.5.2008 (Turun Sanomat)

MM-kiekon kotikisat 1965

Suomi sai jääkiekon MM-kisat ensi kertaa vuonna 1965. Turnaus käytiin maan ensimmäisessä, juuri valmistuneessa jäähallissa Tampereella.
Kisat olivat Suomelle myös taloudellinen menestys. Kun laskut oli maksettu, säästöön jäi puoli miljoonaa markkaa. Voiton turnauksessa vei ennakkosuosikki Neuvostoliitto. Hopealle sijoittui Tšekkoslovakia ja pronssille Ruotsi. Suomalainen yleisö innostui kisoista toden teolla. Ruotsia vastaan pelattu 2-2-tasapelikin hullaannutti Matti Keinosen mukaan koko Tampereen. Suomi aloitti lupaavasti, mutta jäi lopulta seitsemännelle sijalle. Mitalia ei tässä vaiheessa edes tavoiteltu.
MM-kisojen otteluista on YLEn arkistossa tallella vain mykkiä tv-välähdyksiä sekä osa Ruotsi-Suomi-ottelun radioselostuksesta.

Teksti: Jukka Lindfors

Pikkuleijonille MM 1998 – Niglas Hagmanin voittomaali 2-1

Nuorten jääkiekkomaajoukkue voitti toisen maailmanmestaruutensa Helsingissä vuonna 1998. Ratkaisevan maalin liipaisi Niklas Hagman.
Suomi otti finaalissa ansaitun 2-1-voiton Venäjästä. Ottelun ensimmäinen erä sujui maaleitta, mutta toisen erän loppupuolella Dimitri Vlassenkov laukoi Venäjälle avausosuman. Pasi Puistola tasoitti tilanteen kolmannen erän alussa. Hagman teki voittomaalinsa jatkoajalla. Puistolan ja Hagmanin lisäksi mukana olivat myös mm. Olli Jokinen, Niko Kapanen ja Tomek Valtonen. Maalivahtina ottelussa toimi Mika Noronen. Suomen joukkuetta valmensi Hannu Kapanen. Pronssille turnauksessa jäi Sveitsi. Jääkiekossa on järjestetty nuorten MM-kisoja vuodesta 1974 alkaen. Suomi otti ensimmäisen MM-kultansa vuonna 1987 Piešt´anyssa Tšekkoslovakiassa.

Teksti: Jukka Lindfors

Stanley Cup Valtteri Filppulalle

Valtteri Filppulasta tuli Detroitin Stanley Cup –mestaruuden myötä seitsemäs suomalainen, jonka nimi on kaiverrettu himoitun pystin kylkeen.
Helsingin Jokereita B-junioreista asti edustanut Filppula murtautui Jokereiden SM-liigamiehistöön kaudella 2003-2004. Saman kauden vuodenvaihteen juniorien MM-kisoissa Filppula oli Suomen ehdotonta parhaimmistoa, kun pikkuleijonat venyivät kotikisoissaan MM-pronssille.

Tupun, Hupun ja Lupun unelmaketju, 1995

Vuoden 1995 MM-kisojen alla Saku Koivu, Jere Lehtinen ja Ville Peltonen keskustelivat rooleistaan ykköshyökkäysketjussa.
Kolmikko oli alkanut hioa yhteistyötään jo Tukholmassa nuorten MM-kisoissa vuosia aiemmin, jolloin peli oli kulkenut hyvin.
Haastattelussa pelikaverit kehuvat toisiaan, ja Tulkholmaan MM-kisoihin 1995 ollaan lähdössä luottavaisin mielin.
Saku Koivu kehuu Peltosta kovaksi työntekijäksi. Koivun mukaan Peltonen voi harkauttaa puolustajan kuin puolustajan, jos saa vauhdissa kiekon hyökkäyspäässä.
Myös Jere Lehtinen kiittelee Villeä monipuoliseksi pelaajaksi. Samaten Saku Koivua Lehtinen pitää monipuolisena joka osa-alueella. Lehtisen mukaan Saku oli tuolloin kenties maailman paras sentteri. Haastattelussa Vile Peltonen myönsi Saku Koivun olevan edelleen hänen idolinsa.
Saku Koivu puolestaan kiittää Jere Lehtistä maajoukkueen parhaaksi pelaajaksi, kun mittarina on pelaaminen molempiin suuntiin. Myös Ville Peltonen sanoo, ettei Lehtisestä löydä heikkoa osa-aluetta hakemallakaan.
Teksti: Elina Yli-Ojanperä

Ässät kuntoilemassa, 1978

Porissa ei ollut kuntosalia, mutta omatekoista rautarekeä ei sentään enää kiskottu pitkin metsiä. Pekka Rautakallio ja Kari Makkonen kertovat SM-voittajien kesärehkinnästä.
Porin Ässät syntyi vuonna 1967 Porin Karhujen ja Rosenlewin Urheilijoiden yhdistyessä.Ässät on voittanut kahdesti SM-pronssia, neljästi hopeaa sekä Suomen mestaruuden vuosina 1971 ja 1978. Vuoden 1978 Suomen mestarit eivät päässeet kesälläkään veltostumaan. Pakolliset mäkiharjoitukset, nopeusharjoitukset, punttiohjelma ja pitkät lenkit veivät viisi päivää viikossa, ja päälle tulivat vielä vapaaehtoiset ponnistelut.Kaikki tehtiin luonnollisesti työajan jälkeen, sillä pelaajat kävivät normaaleissa töissä.
Teksti: Jukka Lindfors

Mikael Granlund, pelaamisen loputon intohimo

KalevaOulunsalo Ovikello soi Pikku-Öörnintiellä. Naapurin pikkunassikka etsii toiveikkaana kaveria pihapeliin.
Oven aukaisee Mikael Granlund - kaverien kesken pelkkä Mikke.
"Tuukko nää pellaamaan?"
"Ilman muuta."
Yllä oleva asetelma kuvatkoon yhdellä tavalla Mikael Granlundia - tämän hetken kenties lahjakkainta suomalaista jääkiekkoilijaa, joka 16-vuotiaana lähtee itseään kolme vuotta vanhempien MM-kisoihin Kanadan Ottawaan.
"Mikke on sellainen. Hän haluaa aina vain pelata. Hän heittäytyy peliin mukaan ja vie oman sydämensä mukanaan. Hän on lahjakkain näkemäni juniori sitten Reijo Ruotsalaisen, jolla oli aivan sama palava halua pelata, pelata ja pelata", luonnehtii Granlundin naapuri ja näiden leveyksien tunnettu ja tunnustettu juniorivalmentaja Juha Ring.
"Hän on pelannut pihapelejä ihan älyttömiä määriä. Siellä on käytössä niin tennis- sähly kuin lätkämailoja", säestää Kärppien valmennuspäällikkö Tuomo Räty.
"Voi mennä seitsemänkin tuntia päivässä", vahvistaa isä Vesa Granlund.
Mikael Granlund on aina joutunut - tai saanut - pelata itseään vanhempien joukossa erittäin haastavassa ympäristössä.
"Paras esimerkki lienee se, kun valmensin Laser HT:n D90-joukkuetta 1989-syntyneiden sarjassa ja Mikke oli F-juniorina mukana. Ei vain mukana, vaan dominoi sitä peliä omilla vahvuuksillaan", Ring ihastelee.
Nyt 16-vuotiaana Granlund pelasi runsas kuukausi sitten ensimmäisen ottelunsa miehiä vastaan, kun Suomen U20-joukkue kohtasi Jyväskylässä Mestis-joukkue D Teamin. Hän teki kaksi maalia ja oli kaukalon paras pelaaja.
Räty kehuu Granlundin kokonaisolemusta.
"Siviilissä hän on nöyrä, kohtelias ja jalat maassa, mutta kun hän hyppää kaukaloon, hän uppoutuu harjoitteluun tai pelaamiseen, ja hänen energiansa tarttuu muihin pelaajiin. Hänen älynsä ja kykynsä tekevät vaikutuksen myös häntä selvästi vanhempiinkin pelaajiin", Räty suitsuttaa.
Tavoitteet eivät mielen päälläGranlund istuu kotonaan keittiön pöydän ääressä. Olemus on enemmän poikamainen kuin miehekäs. Vaikka hän on kiistatta yksi suomikiekkoilun suurlupauksista, tulevaisuutta käsittelevissä mielipiteissä eivät vahingossakaan vilahtele sanat "NHL", "A-maajoukkue" tai "liigajoukkue".
"En mieti tavoitteita. Katellaan tässä päivä kerrallaan. Tosissani pelaan, mutta hallilla pitää olla myös hauskaa", hän itse määrittelee.
Miltä kuulostaa vertaus Sidney Crosbyyn?
"Aika kaukaiselta. Ei sellaisia vertauksia pitäisi tehdä", Granlund painottaa.
Hän varovaisesti tunnustaa, että kausi on mennyt yli odotusten.
"Olen saanut vastuuta ja sitä kautta lisää itseluottamusta."
Ensimmäisenä jäälle, viimeisenä poisGranlund meni yli yhdeksän keskiarvolla heittämällä sisään Kastellin urheilulukioon ja saa siis Oulun Seutu Urheiluakatemian organisoimaa valmennusta, josta jääkiekossa vastaa Tuomo Räty.
"Noin kymmenen vuoden aikana olen läheisesti ollut tekemisissä monen NHL:äänkin lähteneen pelaajan, kuten Joni Pitkäsen, Jussi Jokisen ja Janne Pesosen, kanssa. Mitenkään vertailematta kenenkään toiseen, Miken innostuneisuus tähän lajiin on aivan omaa luokkaansa. Tulee ihan kylmät väreet, kun hän silmät loistaen analysoi esimerkiksi omaa tekemistään", Räty peilaa.
"Eräänkin kerran hän esitti, voisiko hän mennä aina ensimmäisenä jäälle ja tulla sieltä aina viimeisenä pois. Tässä näkyy juuri se huippukiekkoilijan ja keskinkertaisen kiekkoilijan suuri ero. Se on intohimo", Räty innostuu.
"Mikellä on valtavasti kunnianhimoa kehittää itseään", Ring puolestaan kiteyttää.
Loputon into pelataSuomen U20-maajoukkue kokoontuu torstaina päivällä Helsingissä ja lähtee perjantaiaamuna Kanadaan. Granlund tietää, mitä jääkiekon kotimaassa tapahtuu.
"Täydet katsomot, tunnelma korkealla. Todella mukava lähteä mukaan."
Granlundille pelaaminen kapeassa kaukalossa ei ole hyppy tuntemattomaan, sillä alkusyksystä hän kävi U18-maajoukkueensa kanssa Lake Placidissa ja voitti turnauksen pistepörssin.
Matkakilometrejä ja lentomaileja on takana tuhansia, vaikka kausi on vasta puolessa välissä.
"Matkustaminen kieltämättä tuntuu joskus raskaalta, mutta koskaan sillä ei ole ollut peleihin vaikutusta. Aina on jaksanut pelata. Aina se on ollut yhtä mukavaa", Granlund muotoilee - silmät innosta loistaen.

Jouko Vuorjoki, Kaleva

Valtteri Filppulan tarina

Vantaalta maailmalle
Ensimmäinen tärkeä tieto on, että Valtteri ei ole "Valtsu", vaan "Valle".
Filppulan perheeseen kuuluvat insinöörinä työskentelevä isä Raineri, päiväkodinjohtajana toimiva äiti Liisa ja TPS:ssä kiekkoileva isoveli Ilari. Vanhemmat ovat kotoisin Kanta-Hämeestä Jokioisilta, mutta opiskelu- ja työkuviot toivat perheen Vantaalle. Ilari syntyi vuonna 1981 ja Valtteri 1984.
Pojat olivat erittäin urheilullisia, ja Jokioisten Koetuksessa pesäpalloa pelanneen isänsä innoittamina he löivät palloa Vantaan Pesiksen riveissä. Myös karva- ja nahkapallo saivat kyytiä. Pian suosikkilajiksi valikoitui jääkiekkoilu, kun pojat liittyivät Etelä-Vantaan Urheilijoihin.
Etuajassa ruokapöydässä
Toisinaan äidin tekemä jauhelihaspagettiannos siirtyi tupperware-askista tuulensuojaan automatkan aikana, kun Valtteri siirtyi pesistreeneistä kiekkoharjoituksiin.
- Valtteri on aina ollut erittäin täsmällinen. Jos sovittiin, että ruokailu on kello 15, hän oli paikalla etuajassa, Liisa Filppula kertoo.
Pari vuotta sitten Jääkiekkolehden laajassa henkilöhaastattelussa Filppula kuvaili itseään huumorintajuiseksi, rauhalliseksi ja täsmälliseksi.
- Hänen sanaansa pystyi luottamaan, juniorivalmentaja Petri Eronen vahvistaa.

B-juniorina Jokereihin
B-juniori-ikäisenä Filppula siirtyi Jokereihin.
- Ei hän fanittanut Jokereita tai HIFK:ta, mutta Jokerit oli Vallelle läheisempi. Hän ei voinut kuvitella itseään IFK:n pelitapaan ja imagoon, juniorivuosien pelikaveri Tuukka Pursiainen tietää. Filppula kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2003. Monien mielestä hän osasi enemmän kuin yritti.- Olin sellainen keskitason oppilas, sillä en hirveästi keskittynyt kouluun. Halusin kuitenkin hoitaa kaikki hommat hyvin, Filppula kertoi Jääkiekkolehdessä.Vasta lukion jälkeen hän ryhtyi haaveilemaan ammattilaisjääkiekkoilijan urasta.
- Vallen suurin haave oli päästä NHL:ään. Kaikki muu siihen päälle on ylimääräistä plussaa, Ilari kertoo.Mikäli Valtterista ei olisi tullut jääkiekkoilijaa, niin...- Hän opiskelisi
kauppakorkeakoulussa tai oikeustieteellisessä. Hän on todella tervepäinen ja järkevä mies, kehaisee pelaaja-agentti Markus Lehto.

Valtteri Filppula
Syntynyt: 20.3.1984 vantaalla
Perhesuhteet: Tyttöystävä Heidi Jaakkola, Isä Rainer, äiti Liisa ja veli Ilari.
Pituus ja Paino: 183 cm ja 88 kg
Maila: Left
Pelinumero: 51
Seurat: -2000 EVU / K-Vantaa, 2000-2005 Jokerit, 2005- Detroit Red Wings / Grand Rapids Griffins
Saavutukset: 20-vuotiaiden MM-pronssia 2003 ja 2004 ja SM-liigan hopeaa 2005.
NHL-varaus: Detroitin 3. varaus (3. kierros) vuonna 2002, 95. pelaaja.

SANTTU SILVENNOINEN (Iltalehti 5.6.2008)

Suomalaisten NHL-pelaajien tuloskaskausipisteet

Maalien absoluuttinen määrä on 80-luvulta vähentynyt NHL:ssä. Tuolloin suomalaiset tekivät tulokaskausillaan 0.7 pistettä/ottelu, samoin 90-luvun pelaajat ylsivät 0,7 pisteeseen (lähinnä Selänteen ansiosta). 2000-luvulla suomalaispelaajat ovat saavuttavat vain 0,45 pistettä/ottelu. Kaudella 2007-2008 tulokkaat tarvitsivat 31 ottelua tehdäkseen 4 pistettä, joka n vain 0,13 pistettä/ottelu.

80-luvulla Jari Kurri teki 20 v. 75 ottelua 32+43= 75 pistettä
Christian Ruuttu 22 v. 76 ottelua 22+43 =65 p.
Reijo Ruotsalainen 21 v. 78 ottelua 18+38 =56 p.
Raimo Helminen 21 v. 66 ottelua 10+ 30 p.=40 p.
Mikko Mäkelä 20 v 58 ottelua 16+20=36 p.
Matti Hagman 20 v. 75 ottelua 11+17=28 p.
= yhteensä 300 pistettä, keskimäärin siis 50 p.

90-luvulla Teemu Selänne 22 v. 84 ottelua 76+56=132 p.
Saku Koivu 21 v. 82 ottelua 20+25=45 p.
Janne Niinimaa 21 v. 77 ottelua 4+44=44 p.
Jere Lehtinen 22 v. 53 ottelua 6+22 =28 p.
Olli Jokinen 20 v. 66 ottelua 9+12 =21 p.
Ville Peltonen 22 v. 31 ottelua 2+11 =13 p.
= yhteensä 283 pistettä, keskimäärin 47,2 p.

2000-luku 00-01 paras suomalainen tulokas 56 ott. Tomi Kallio 22 v. 14+13 = 27 p
01-02 paras suomalainen tulokas 78 ott. Niklas Hagman 22 v. 10+18 = 28 p.
02-03 paras suomalainen tulokas 82 ott. Niko Kapanen 25 v. 5+29= 34 p.
03-04 paras suomalainen tulokas 82 ott. Tuomo Ruutu 20 v.23+21= 44 p.
05-06 paras suomalainen tulokas 81 ott. Jussi Jokinen 22 v.17+38 = 55 p.
06-07 paras suomalainen tulokas 73 ott. Valtteri Filppula 22 v. 10+7 = 17 p.
=yhteensä 205 p. keskimärin 34,2 pistettä.

Saku Koivu, tie jääkiekkoilijaksi

Eletään kautta 1989-1990. Kouvolan jäähallissa on poikkeuksellinen tunnelma. Normaalisti KooKoon liiga-joukkueen pelaajat kiiruhtavat lauantain aamuharjoituksen jälkeen omille teilleen. Nyt on asian laita toisin. Joku pelaajista tietää, että tänään iltapäivällä Kouvolaan saapuu TPS:n C-juniorit mukanaan kohuttu junioripelaaja Saku Koivu. Yli puolet pelaajista päättää jäädä katsomaan Koivua. Määrä on poikkeuksellisen suuri;
normaalistihan junioripelejä jää katselemaan pari kolme pahaista pelaajaa, yksi kiekkofriikki sinikantisine vihkoineen (tulevia valmentajia on joka joukkueessa aina yksi!) ja kaksi aikaansa tappavaa poikamiestä. Muutoinkin katsomossa on väkeä huomattavasti tavallista enemmän. Sana näyttää kulkevan Koivun edellä. Asetelmassa on jotain samaa kuin Wayne Gretzkyllä aikoinaan. Katsomot pullistelivat ympäri Kanadaa, missä pikku-Väinö pelasikin. Kun tuomari pudottaa kiekon jäähän, kukaan ei voi aavistaa, että tämä TPS:n C-junioreiden pienikokoinen ykköskentällisen keskushyökkääjä on johtava eräänä päivänä Suomen maailmanmestaruuteen. Tai, että sama kieputtelija kantaisi aikanaan tarunhohtoisen Montreal Canadiensin kapteenin paitaa. Koivun ensimmäinen vaihto on jäätävä: silmiä hiveleviä pyörähdyksiä ja harhautuksia kiekon kanssa; kaksi maalintekoon vapauttavaa syöttöä ketjukaverille; kaksi rajua olkapää-olkapäätä -vasten vastataklausta päätä ja kahta pidempiä vastustajia kohtaan; sekä kimmastuksissa otettu jäähy poikittaisesta mailasta. Katsomossa pidätetään henkeä ja katsellaan hieman alta kulmain toisia. Luvassa on mielenkiintoinen iltapäivä maailman nopeimman pallopelin seurassa. On helppo nimetä ne kaksi sektoria, joilla isä-Koivu on antanut korvaamattoman avun ja lähtöpotkun Sakun uralle: Ensinnäkin kaikkein oleellisin liittyy Sakun taitoihin. Taidot syntyvät vain lukemattomien toistojen kautta. Olisi virhe luulla, että Saku on oppinut vaikkapa salamannopean pitkänvetonsa – Koivun tehokkaimman harhautuksen – TPS:n juniori-treeneissä. Totuus on, Että se on opittu ulkojäillä, joukkueharjoitusten ulkopuolella. Tähän liittyy kaiken tyhjentävästi kertova anekdootti: Turussa ei ole perinteisesti kunnollista talvea ollenkaan. Sen, minkä yöpakkaset kylmentävät, päivän merisää lämmittää. Jukka Koivulla ja Timo Nummelinilla oli ongelma: kuinka saada Sakulle ja Petteri Nummelinille kelvollista jäätä harjoittelualustaksi? Ratkaisu löytyi perinteisen viitseliäisyyden tuolta puolen: Herrat jäädyttivät ja huolsivat jäätä yöllä! Isät saattoivat ajatella, että jos parin tunnin valvomisella saa aikaan sen, että pojat voivat luistella vaikkapa 2 minuuttia pidempään kuin ilman jäädytystoimenpiteitä, se kannattaa tehdä. Ja siksi toisekseen, ennen yötä kentälle ei olisi mahtunutkaan jäädyttämään. Nättinummen kentän jäällä kävi iltamyöhään sellainen vilske, ettei sinne olisi mahtunut kahta omaehtoista jäädyttäjää kirveelläkään. Jo ensimmäisen erän vaiheista käy kaikille katsojille selväksi, että tuossa heiveröisessä keskushyökkääjässä monet asiat ovat aivan toisin kuin muissa ottelun pelaajissa. Hän on teknillisempi, nopeampi, rohkeampi, älykkäämpi ja luovempi kuin muut. Saku Koivu järjestää unohtumattoman näytöksen. Mieleen tulee varhaiskypsä viulisti, joka vetelee aikuisten kappaleita kuin vanha tekijä. Kyse on harvinaislaatuisesta virtuositeetista. Mutta yhdeksän kymmenestä katsojasta tuomitsee erätauon keskusteluissa Koivun. Puheen sävy on hyvin suomalainen: liian pieni, liian itsekäs, kuljettaa liikaa kiekkoa, ei ole joukkuepelaaja, miten käy kun aletaan taklata kovemmin ja niin edelleen. Suut eivät mene kiinni, ne mälväävät pelin jälkeenkin tuota tyhjää kateellista puhetta, vaikka Koivun esitys Kouvolassa on vastaansanomattoman upea. Koivu pelaa niin loisteliaasti kuin vain 15-vuotias voi, ja enemmänkin. Mutta ei auta: ei siitä pelimiestä tule, jos on uskominen jäähallista poistuvien ihmisten mielipiteisiin.
VOIMAN JA MASSAN EPÄONNISTUNUT YHTÄLÖ
Silmitön massan ja voiman lisääminen merkitsivät vuosi vuodelta yhä enemmän sitä, että Koivu menetti valtaosan sitä terrierimäistä peli-identiteettiä, jolla hän oli noussut maailman huipulle. Ei ole kaukaa haettua väittää, että kauden 1994–1995 fyysisillä ominaisuuksilla ja liikkeellä Koivu olisi yhä pitelemätön pelaaja. Toki ikäkin tekee aina tehtävänsä, mutta se tahti, jolla Koivu jäykistyi NHL:n neljänä ensimmäisenä kautenaan, viittaa puhtaasti oheisharjoittelussa tehtyihin virheisiin. Sen hinnan Koivu maksaa joka tapauksessa, minkä muutkin paljon painoja nostaneet pelaajat: ura lyhenee loppupäästä. Jos Koivuun liitettiin jo juniorivuosina paljon kateellista puhetta, eivät sanelut ole aina olleet kauniita seniori-iässäkään. Edes kaikkien aikojen Leijonakapteenin sädekehä ei ole pitänyt loitolla niitä ilkeämielisiä vihjailuja, jotka jäähallien käytävillä – tietysti nimettöminä ja kasvottomina – on liitetty Koivun äkilliseen painonnousuun ja vieläpä pituuskasvun myöhäiseen spurttiin.

Petteri Sihvonen
Juttu (lyhennelmä) on julkaistu Urheilulehdessä 18.2.2005.

Tehopakkaus Mikko Koivu, 1997

Leijonien kantaviin voimiin kuuluva turkulaispelaaja Mikko Koivu lähti isoveljen luistimenjäljille jo nappulana.
Vuonna 1983 syntyneelle Mikko Koivulle oli jo pienestä pitäen selvää, että hän halusi menestyä nimenomaan jääkiekossa.
Isoveli Sakun esimerkki on ollut tärkeä, mutta Mikko Koivu on kärsinyt myös vertailusta menestyneeseen velimieheen.

Teksti: Jukka Lindfors

Kanada lätkävieraana 1949

Suomalainen yleisö pääsi ensi kertaa näkemään kanadalaista jääkiekkoa helmikuussa 1949. Leijonamiehistö sai samalla tutustua lonkkataklauksiin.
Hesperian kentällä 3.2.1949 käytyä ottelua seurasi yli 5000 katsojaa, eivätkä kaikki halukkaat edes mahtuneet mukaan.
Kanadaa edusti Allan Cup -amatöörisarjan voittaneen Sudbury Wolvesin vahvistettu joukkue. Kansainvälistä liittoa johtaneen "Bunny" Ahearnen suosiollisella avulla se saatiin koukkaamaan Suomen kautta matkallaan Tukholman MM-kisoihin.
Kanadalaiset pelasivat fyysistä peliä, johon suomalaiset eivät olleet tottuneet. Aamulehden mukaan "kanadalaiset nitistelivät suomalaisia laitoja vastaan rumasti, mutta tehokkaasti".
Kaikesta huolimatta Leijonat pystyivät yllättävän tasaväkiseen peliin. Lopputuloksena oli niukka 4-5-häviö.

Teksti: Jukka Lindfors

HJK – Karhu-Kissat 1955

HJK oli vastustajaansa selvästi parempi joulukuisessa ottelussa, jossa ilmeisesti ratkottiin jääkiekon Helsingin mestaruuden finaalipaikkaa.
Karhu-Kissojen loistavan maalivahdin Unto Viitalan ansiosta loppunumerot eivät kuitenkaan olleet isommat kuin 2-1.
Vuonna 1938 perustettu Karhu-Kissat pelasi mestaruussarjassa ensi kertaa vuonna 1945. Vuonna 1957 se putosi suomensarjaan, josta nousi uudelleen vasta 1970-luvulla.

Teksti: Jukka Lindfors

NHL-legenda Jari Kurri, 1984

Jari Kurri (s. 1960) on Suomen menestyneimpiä NHL-pelaajia. Hän on rikkonut ennätyksiä niin maalien määrässä kuin hattutempuissa. Kurri on myös valittu Suomen vuoden jääkiekkoilijaksi yhdeksän kertaa.
Tässä vuonna 1984 tehdyssä haastattelussa Kurri kertoo jääkiekkoilusta NHL:ssä ja kiekkoilun väkivaltaisuudesta. Kurri pelasi tuolloin neljättä vuotta Edmonton Oilersissa ja ura samassa joukkueessa jatkui aina vuoteen 1990 asti.
Edmonton Oilersin riveissä Kurrista tuli ensimmäinen Stanley Cupin voittanut suomalainen. Samaisia mestaruuksia kertyi sittemmin vielä neljä lisää.

Mailat tanassa Innsbruckiin, 1976

Kiekkoleijonien arvokisasijoitus oli vuoteen 1976 mennessä hiljalleen kohentunut, mutta vielääkään ei ollut ilmennyt tarvetta kokoontua mitalien vuoksi ryhmäkuvaan.
Suomi oli vuodesta 1960 alkaen edennyt jääkiekon olympiaturnauksissa seitsemänneltä sijalta viidennelle. MM-kisoissa neljäs sija oli ollut vakiopaikkana koko 1970-luvun alun, yhteensä kuusi kertaa.
Mitalin puuttumista pahensi se, että Ruotsi oli joka kerta Suomen edellä.
Vaikkapa itäisen naapurimaan pelaajiin verraten Leijonat joutuivat kohtaamaan maaotteluvastustajansa melko vähäisellä valmistautumisella. Sarjaottelun jälkeen ei ollut kuin päivän verran harjoitusaikaa.
Olympialaisiin saatiin sentään valmistautua kokonainen viikko. Mielialat olivat niin korkealla, että rohkeimmat povasivat Suomelle jopa pronssia.
Pronssille ei ylletty, mutta olympiasijoitus parani pykälällä: Suomi oli Innsbruckin turnauksessa nelonen.
Joukkueen kuopus oli HIFK:n Matti Hagman, veteraaneihin taas kuului Pekka Marjamäki, joka pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa jo vuonna 1965.

Teksti: Jukka Lindfors